• Liikennevalvontaa ei heikennetä

    Mielipide
    1.7.201307:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Näin otsikoi MT:ssä 26.6. kirjoituksensa sisäministeri Päivi Räsänen.

    Kerrankin ministeri kertoi asian suoraan ja oikein, sillä liikennevalvontaa ei voi enää heikentää, koska säännöllinen liikennevalvonta on lopetettu jo vuosia sitten.

    Itse en laske kameravalvontaa poliisin suorittamaksi liikennevalvonnaksi, koska sen pystyy hoitamaan mikä organisaatio tahansa. Toki kannatan kaikkien hallinnollisten organisaatioiden tarpeellisuuden jatkuvaa tarkastelua, ja tässäkin tapauksessa hallinto-organisaation lakkauttaminen on hyvä asia.

    Selvittämättä jää se, milloin liikkuvan poliisin organisaatio on jäänyt tarpeettomaksi ja milloin olisimme voineet jo saada sen lakkauttamisesta saatavat seitsemän miljoonan euron vuosittaiset säästöt.

    Liikennevalvonta pitäisi siirtää liikennevakuutuksia tarjoavien vakuutusyhtiöiden hoitoon. Heillä pitäisi olla suurin kiinnostus liikennevahinkojen vähentämiseen, koska etenkin autojen korjauskustannukset ovat autokannan uusiutumisen kautta nousseet huimasti.

    No, eihän heilläkään ole aiheeseen todellista kiinnostusta, koska sisäministeriö vahvistaa halutut liikennevakuutusmaksujen korotukset automaattisesti vakuutusyhtiöiden esitysten pohjalta perusteluinaan muun muassa kohonneet korjauskustannukset.

    Ehdottamani valvontaorganisaatio velvoitetaan palkkaamaan myös poliisikoulutuksen saaneita henkilöitä töihin, niin ei tarvitse muuttaa monia lakeja joissa on määritelty, että liikennevalvontaa saa suorittaa vain poliisi.

    Lisäksi sovitaan liikennerikkomuksista perittyjen seuraamusmaksujen osittaisesta tilityksestä valtiolle.

    TAPIO VILJANEN

    Luusniemi, Kangasniemi

    Artikkelin aiheet
    liikennevalvonta
    poliisi
    Päivi Räsänen
    liikkuva poliisi
    liikennevakuutus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa