Jätevesiasetus pelkkää jätepaperia

Jätevesiasetuksen vaatimien remonttien tekemiseen on aikaa enää runsaat puolitoista vuotta ja kaksi kolmasosa niistä on vielä tekemättä. Ne, joilla se on vielä tekemättä, ovat menetelleet mielestäni aivan oikein.

Miksikö viivyttely lain kirjaimen toteuttamisessa olisi oikein?

Meiltä maaseudun asukkailta ei ole jäänyt huomaamatta, miten Suomen hallitukset ovat päätöksenteossa ja budjeteissaan kohdelleet muutaman suuren kasvukeskuksen ulkopuolisia alueita viimeksi kuluneiden 25–30 vuoden aikana.

Suurten kaupunkien erilaisiin liikennehankkeisiin kyllä riittää suunnittelu- ja aloitusrahaa, vaikka jokainen kohde yksistään toteutettuna nielisi satoja miljoonia euroja. Ja työn edetessä käy usein ilmi, että loppusumma onkin moninkertainen verrattuna alkuperäiseen kustannusarvioon. Maakuntien tiestö sen sijaan heikkenee vuosi vuodelta budjettirahoituksen jatkuvan pienenemisen vuoksi.

Työpaikat ja lähipalvelut vähenevät ja etääntyvät koko ajan ja liikkumisen kustannukset kallistuvat vuosi vuodelta.

Mihin tällaista lakia enää tarvitaan, kun vakinaisten asukkaiden määrä maaseudulla, kauempana kasvukeskuksista, jatkuvasti vähenee, samoin kuin heidän tuottamansa käymäläjätteen määrä?

Mitä järkeä on ulottaa kallista kiinteää viemäriverkostoa peräkyliin, joista kaupat, pankit, koulut ja muut julkiset palvelut ovat jo peruuttamattomasti lähteneet, kiinteistöt menettämässä arvonsa ja autioitumiskehityksen ennakoidaan jatkuvan edelleen seuraavien 20–30 vuoden aikana?

Miksi tällaisia ylellisyyshankkeita ei toteutettu valtion toimesta jo vuosikymmeniä sitten, kun oli parempi työllisyystilanne sekä väestön huoltosuhde ja olisi riittänyt enemmän käyttäjiä näillä alueilla?

Lisäksi jätevesiremonttien todellinen tarve on elykeskusten mukaan täysin kartoittamatta. Ei pidä tuhlata rahaa turhiin suunnittelukustannuksiin ja kalliisiin remontteihin ilman, että valtio myöntää tarvittaessa edullisia ja hyvin pitkäaikaisia valtion takaamia lainoja asukkaille investointien toteuttamiseen.

Mutta koska poliittinen tahto rahoitukselle puuttuu, toimikoon jokainen asiassa lähinnä omien taloudellisten resurssiensa eikä ylhäältä tulevien määräysten mukaan.