
Orpon-Purran hallituksen tulostaululla on rumat luvut. Tehdyt lupaukset ja asetetut tavoitteet karkaavat käsistä. Vain velka, työttömyys ja konkurssit ovat kasvaneet oikeistohallituksen johtamassa Suomessa.
Viime viikkoina tutkimus toisensa jälkeen onkin todistanut, että kansalaisten luottamus oikeistohallitukseen on pohjalukemissa. Suomalaisilla ei ole enää luottoa siihen, että tämä hallitus pystyisi kääntämään Suomen suunnan kohti parempaa.
Suomi tarvitsee kasvua ja suunnanmuutoksen, tässä ja nyt. SDP julkaisi viime viikolla oman vaihtoehtobudjettinsa vuodelle 2025. Se on oikeudenmukainen, ja se on realistinen. SDP:n vaihtoehdossa taloutta tasapainotetaan samassa mittaluokassa kuin hallituksen esityksessä, mutta erilaisilla arvovalinnoilla – taakka jakautuisi oikeudenmukaisemmin.
SDP:n vaihtoehdossa taakkaa ei kaadeta vain heikompiosaisten niskaan, eivätkä yhteiskunnan kaikista rikkaimmat ole erityissuojeluksessa. Toisin kuin hallituksella, meidän vaihtoehdossamme kaikista pienituloisimmat, työttömät, lapsiperheet ja eläkeläiset ovat suurimpia voittajia.
SDP puolustaa arjen palveluita. Esimerkiksi hyvinvointialueet saisivat rahoitusta lisää, jotta voisimme pitää kiinni kahden viikon hoitotakuusta. Meidän vaihtoehdossamme ammatillisen koulutuksen rahoituksesta ei saksita ja vanhusten huollon henkilöstömitoitusta ei heikennetä. Panostaisimme suomalaisille tärkeimpiin palveluihin puoli miljardia euroa.
Vahvistaisimme myös kasvua ja suomalaisten ostovoimaa keventämällä pieni- ja keskituloisten verotusta yli puolella miljardilla eurolla. Emme korottaisi lääkkeiden, julkisen liikenteen, kirjojen ja kulttuurin arvonlisäveroa. Säilyttäisimme kotitalousvähennyksen ennallaan kotitalous-, hoito- sekä hoivapalveluiden osalta. Näin tukisimme myös pienyrittäjiä vaikeassa tilanteessa ja vapauttaisimme siellä piilevän kasvuvoiman.
Saksien sijaan tarvitaan enemmän luottamusta, tarvitaan kasvua.
Entä ne sopeutustoimet? Korjaisimme esimerkiksi listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusta valtiovarainministeriön esittämällä ja kasvua tukevalla tavalla, puuttuisimme tehottomiin yritystukiin ja tukkisimme verotuksen porsaanreikiä, jotka hyödyttävät vain harvoja. Emme kaataisi rahaa yksityiseen terveydenhuoltoon. Ja toisin kuin hallitus on tällä kaudella tehnyt, emme hellisi veronkevennyksillä kaikista suurituloisimpia.
Yhteensä muuttaisimme hallituksen talousarvioesitystä ensi vuodelle yli kolmella miljardilla eurolla.
Suomi ei pääse eroon taloutemme noidankehästä hallituksen eväillä. Saksien sijaan tarvitaan enemmän luottamusta, tarvitaan kasvua.
Kaikkea tehtyä tuhoa ei voida yhdessä vuodessa korjata, mutta SDP:n vaihtoehto näyttää jälleen kerran, että hallituksen politiikka ei ole ainut tie. On muitakin vaihtoehtoja, parempia vaihtoehtoja. Meidän vaihtoehtomme tarjoaa aidon suunnanmuutoksen hallituksen kurjistavalle politiikalle.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.