• Kestävän kehitykset tavoitteet eivät täyty ilman yksityistä rahaa

    Puhdasta vettä ja sanitaatiota koskevan tavoitteen kohdalla selvitämme paraikaa suomalaisyritysten vesiviisaista innovaatioita ja niiden rahoitusmalleja, kirjoittaa PTT:n taloustutkassa liiketaloustutkija Kirsi Noro.
    Mielipide
    16.9.201911:30
    Kolumni
    Kirsi Noro

    Suomi on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseen vuoteen 2030 mennessä.

    Kestävän kehityksen seitsemäntoista tavoitetta edellyttävät valtioiden ja julkisen sektorin ohella toimia yksityiseltä sektorilta uusien innovaatioiden ja teknologioiden tuottajana.

    Erityisen suuri rooli yksityisellä sektorilla on rahoitusratkaisujen tarjoajana.

    YK:n kehityskauppakamari UNCTAD on arvioinut, että pelkästään kehitysmaissa tarvitaan noin 2 500 miljardin dollarin edestä uusia investointeja joka vuosi vuoteen 2030 saakka tällä hetkellä vuodessa sijoitetun noin 1 400 miljardin dollarin lisäksi.

    Yksityisen pääoman ja kestävän kehityksen yhteys on huomattu myös Suomessa ja maa- ja metsätalousministeriö on teettänyt selvityksen Suomen mahdollisuudesta tulla kokoaan suuremmaksi kestävän kehityksen rahoittajaksi (Tiekartta – SDG-tavoitteiden edistäminen suomalaisilla sijoituksilla).

    Tämä kunnianhimoinen tavoite ei ole ollenkaan mahdoton.

    Kesällä saimme lukea lehdistä, että YK:n vaikuttavuussijoittamisen ohjelman toimisto siirtyy syksyllä Kööpenhaminasta Helsinkiin. Siirron perusteluna mainittiin Suomessa oleva vaikuttavuusinvestoimisen ekosysteemi, jota erityisesti juhlavuoden rahasto Sitra on ollut luomassa.

    Pääomasijoittajat ry julkaisi äskettäin tutkimuksen eurooppalaisten pääomasijoittajien vaikuttavuusrahastoista ja niiden toimintatavoista. Tutkimuksessa ilmeni, että vaikuttavuussijoitusten kysyntä kasvaa jatkuvasti. Yhdistys odottaa, että Suomeenkin syntyy lähivuosina pääomasijoittajien vaikuttavuusrahastoja.

    Suomen SIB-hankkeita eli tulosperusteisia rahoitussopimuksia käytetään myös maailmalla vaikuttavuussijoittamista tai vastuullista sijoittamista käsittelevissä tapahtumissa kiinnostavina esimerkkeinä. Niiden tuloksia odotetaan suurella mielenkiinnolla.

    Kestävän kehityksen tavoitteita on siis seitsemäntoista. Olisi mielenkiintoista selvittää, olisiko Suomessakin mahdollista rahoittaa kotimaisten yritysten ratkaisuiden ja innovaatioiden tuotteistamista joihinkin niistä.

    Osittain tämä työ on alkanut. Puhdasta vettä ja sanitaatiota koskevan tavoitteen kohdalla selvitämme paraikaa suomalaisyritysten vesiviisaista innovaatioita ja niiden rahoitusmalleja. Tuloksia on luvassa jo loppuvuodesta!

    Kirjoittaja on Pellervon taloustutkimus PTT:n liiketaloustutkija.

    Artikkelin aiheet
    kestävä kehitys
    yksityinen rahoitus
    vesiviisaat innovaatiot
    vaikuttavuussijoittaminen
    suomalaiset yritykset
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa