• Liian hyvä tuulivoimakohteeksi

    Mielipide
    7.2.202001:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Ministeri Krista Mikkonen on joutunut viime päivinä kovan kritiikin kohteeksi, kun hän on epähuomiossa lausunut virheellistä tietoa Suomen sähköntuotannosta ja tuulivoimasta. Hatunnosto hänelle, että korjasi nopeasti virheensä.

    Avustajakunnan tulisi olla erityisen huolellinen, kun antavat ympäristö- ja ilmastoministerille taustatietoja.

    Ministeri Mikkonen kirjoittaa (MT 29.2.) metsälakiasioita sivuten muun muassa: ” Metsä­lain monimuotoisuuden turvaamisen kannalta merkittävin vaikutus on ollut metsälain 10. pykälällä. Pykälä määrittelee erityisen tärkeät elinympäristöt, joissa metsänkäsittelyä on rajoitettu luontoarvojen säilyttämisen varmistamiseksi. Näitä ovat esimerkiksi purot ja pienet lammet ympäristöineen, jyrkänteet ympäristöineen, kivikot ja louhikot. Kymppi­pykälään tehtiin muutos, jonka mukaan arvokkaiden kohteiden tulee olla pienialaisia tai metsätaloudellisesti vähä­merkityksellisiä.”

    Juuri tällaisia ovat useat kohteet, jonne Suomessa suunnitellaan megaluokan tuuli­voimaloita. Jyväskylän puolelle Luhangan ja Joutsan rajalle on parhaillaan Keski-Suomen ely-keskuksessa käsittelyssä tällainen tuulivoimahanke.

    Merkittävien ympäristöhaittojen takia hanke edellyttäisi jopa ympäristölupaa. Konsultti on esittänyt, että laajempaa ympäristön arviointi­menettelyä (yva) ei tarvita. Kaikki metsä­lain ja ministeri Mikkosen esittämät metsäluonnon moni­muotoisuuden turvaamisen takaavat asiakohdat koskevat myös tuulivoimarakentamista.

    Toivottavasti Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen liitto tiedostavat, kuinka vakavasta asiasta on kyse ja edellyttävät yva-menettelyn soveltamista tähän tuulivoima­suunnitelmaan, joka on aivan yllättäen putkahtanut julkisuuteen, vaikka sitä on suunniteltu ainakin vuoden ajan.

    Hannu Heinonen

    Luhanka

    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    Krista Mikkonen
    metsälaki
    Keski-Suomi
    ympäristövaikutusten arviointi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja