• Uudelle maatalousministerille

    Mielipide
    29.5.201502:00
    Kolumni
    Mauri Lehto

    Maatilojen määrä on puolittunut EU:n aikana. Silti valvonta lisääntyy ja maksaa yhä enemmän; tämä lähes tuottamaton byrokratia vaan paisuu (MT 22.5.).

    Laskelmien mukaan yksinomaan 4 000 tilan valvonta maksaa noin 14,5 miljoonaa euroa.

    Byrokratian piti vuonna 2015 vähentyä, mutta toisin kävi. Kysyn vaan, paljonko miljoonia edellä mainitun lisäksi on palanut uusien säännösten laatimiseen ja peltopinta-alojen ainaiseen rukkaamiseen.

    Pitää myös ottaa huomioon, että viljelijän työmäärää on tällä tavalla salakavalasti lisätty.

    Monelle aktiiviviljelijällekin on tullut ylivoimaiseksi tukipaperien laatiminen ja he ovat joutuneet palkkaamaan ammattihenkilön avukseen, mikä sekin on pois viljelijän kukkarosta, jossa korkeintaan kolikot enää kilisevät. Maatilojen konkurssit ovat lisääntyneet jyrkästi alkuvuonna.

    Lehdet ovat pullollaan kirjoituksia, miten suomalaiset ovat päättämässä EU:n pöydissä. Onkohan pukki ollut kaalimaan vartijana? Tai onko se ollut suomalaisten neuvottelijoiden taitamattomuutta?

    Minusta on kuitenkin tuntunut, että virkamiehet tahallaan kotikutoisesti pitävät yllä monimutkaista systeemiä ja näin turvaavat omat työpaikkansa. Tällainen roisi esimerkki on ympäristöministeriö, joka on paisunut kuin pullataikina. Aina löytyy jokin uhanalainen laji ja siitä tehdään ongelma. Varsinkaan jos lajia ei löydy kehä kolmosen sisäpuolelta, niin heti ollaan rauhoittamassa.

    Tämä järjetön tuottamattoman työn lisääntyminen on vielä surkeampaa kuin niin sanottu toisten paitojen pesu.

    Toivon uudelta maatalousministeriltä isännän otteita.

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    byrokratia
    maatilat
    Euroopan unioni
    ministeriot
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja