• Eurovaaleista tulee ihan väärä tulos

    Eurokampanjoiden sävellaji määräytyy suurten EU-maiden yhteiskunnallisen perinteen ja tilanteen mukaan, kirjoittaa Pekka Ervasti kolumnissaan.
    Kuva: Carolina Husu
    Mielipide|Politiikka
    5.6.202409:00
    Kolumni
    Pekka Ervasti

    Eurovaalit pidetään 9. kesäkuuta, mutta jo nyt näyttää, että tietämättömät kansalaiset äänestävät väärin.

    Mittausten mukaan oikeisto etenee, mutta vihervasemmalla on odotettavissa vastatuulta.

    Kun vaalitappio uhkaa, altavastaajat vaativat keskustaliberaaleilta ja maltillisilta konservatiiveilta lupausta, etteivät ne vaalien jälkeen suostu yhteistyöhön ¨laita- ja äärioikeiston¨ kanssa – mitä termillä sitten tarkasti ottaen tarkoitetaankaan. Pohjimmainen taka-ajatus näyttäisi olevan, että odotettavissa olevaa vaalitulosta ei sellaisenaan voi hyväksyä. Outo näkemys demokratian kannalta.

    Eurososialistien kannalta vaatimukset ovat ymmärrettäviä sekä vaalitaktisesti että valta-asemien säilyttämisen kannalta. Poliittisen taistelun polarisoituessa, demarit pyrkivät kärkihaastajan asemaan. Tämä näkyy myös suomalaisissa vaalimittauksissa. Demareille ennustetaan jopa lisäpaikkaa.

    Demareilla onkin paljon menetettävää. Jos maltilliset kelpuuttavat edes osan uuden oikeiston ryhmistä yhteistyökumppaneiksi, eurososialistien perinteisesti vankka asema Brysselissä uhkaa horjua. Vallasta vaaleissa on lopunperin kysymys.

    Kun ääri- ja laitaoikeisto on nostettu ykkösuhaksi Euroopan tasolla, täytyy putinisteja ja fasisteja löytää Suomestakin. Varmaan löytyykin puoluekentän sirpaleryhmittymistä ja yksilötasolla, mutta perussuomalaisten leimaaminen puolueena äärioikeistolaiseksi lipsahtaa jo vaalipropagandan puolelle.

    Eurokampanjoiden sävellaji määräytyy suurten EU-maiden yhteiskunnallisen perinteen ja tilanteen mukaan. Keskieurooppalaisessa poliittisessa retoriikassa on aina menty dramaattisesti tunnekylki edellä, kun Suomessa on koalitiohallitusten vuoksi ollut pakko jättää muutama silta polttamatta.

    Myös näissä vaaleissa puhutaan syvällä rintaäänellä arvoista, mikä myös on epämääräinen käsitekimppu. Lähtökohtana on naivin omahyväinen uskomus, että vain vihervasemmistolla on oikeat, humaanit arvot ja muiden arvomaailma on vähintään kyseenalainen ellei peräti tuomittava. Jälleen tarvotaan poliittisen käsitteistön hetteisellä suolla.

    Korona, Ukrainan sota, laiton maahanmuutto ja EU:n ympäristö- ja ilmastopolitiikan ylilyönnit ovat lisänneet ärtymystä, pelkoa ja epävarmuutta EU-kansalaissa. Pettyneet äänestäjät eivät kuitenkaan ole äärioikeistolaisia. He etsivät uusia vaihtoehtoja, kun harjoitettu politiikka näyttää epäonnistuneen.

    Tämä tulee näkymään eurovaalien tuloksessa. Sen nöyrä analysointi on viisaampaa kuin kieltäminen.

    Kolumnin kirjoittaja on politiikan toimittaja.

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa