• On useita keinoja leikata ilmastopäästöjä

    Sähköauton sijaan autoilija voisi ostaa osuuden lantalan metaaninkeräyskuvusta.
    Mielipide
    23.4.201802:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Olen profiloinut kuvitteellisen yhden lypsyrobotin navetan metaanipäästöiksi 17 500 kg vuodessa. Hiilidioksidipäästönä tämä on 420 tonnia.

    Suomen nykyinen maidontuotanto saadaan noin viidestätuhannesta tällaisesta navetasta, joiden yhteispäästö on yli 2 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuosittain. Se on 4 prosenttia koko maan lasketuista päästöistä.

    Vaikka maidon ja lihan käytön lopettaminen olisi houkutteleva keino päästöjen vähentämiseen, pitää miettiä myös muita keinoja. Saattaa nimittäin käydä niin, että ihmisille kelpaavan viljan saatavuus ei riitä suuren vegaaniväestön ruokkimiseen.

    Etenevä ilmastonmuutos voi johtaa rajuun viljasatojen vähenemiseen. Nautatalous voi tällöin nousta tärkeimmäksi Suomen peltojen hyödyntäjäksi.

    Edellä mainituista metaanipäästöistä 12 000 kiloa tulee lehmistä, ja tämän vähentämistä tutkitaan. Kaksi tuhatta kiloa metaania tulee navetan lietelannan lainmukaisesta varastosäiliöstä.

    Jos maatalouden päästöt kuuluisivat päästökaupan piiriin, voisi tuon 50 tonniksi hiilidioksidia muunnetun päästön siirtää jonkun muun hoidettavaksi vuosittaisella noin 250 euron päästömaksulla.

    Pieni sähköauto vähentää hiilidioksidipäästöjä noin kaksi tonnia vuosittain. Viidenkymmenen hiilidioksidipäästötonnin vähentämiseksi tarvitaan 25 sähköautoa. Verrattuna samankokoiseen bensiinikäyttöiseen autoon sähköauto on noin 10 000 euroa kalliimpi. Niillä saatava päästövähennys maksaa siis 250 000 euroa.

    Lantasäiliön kattaminen kaasutiiviillä kuvulla maksaa noin 50 000 euroa, ja se poistaa säiliössä syntyvän metaanin, jolla voidaan korvata pari tuhatta litraa lämmitysöljyä.

    Sähköautojen hankinnan sijaan autoilijat voisivat ostaa osuuden metaaninkeräyskuvusta ja saada näin rahallaan aikaan huomattavasti suuremman ilmastohyödyn kuin kalliilla sähköautolla.

    Olavi Toukonummi

    Salo

    Artikkelin aiheet
    ilmastopäästöt
    maatalous
    metaaninkeräys
    sähköautot
    Suomi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja