• Susista

    Mielipide
    13.3.201701:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kokemuksesta tiedän, että tämä susista kirjoittelu on vaikutuksiltaan samanlaista, kuin kaataisi hanhen selkään vettä. Esimerkiksi kelvatkoon Maaseudun Tulevaisuuden uutinen, jossa yksi suojelija esittää tutkintapyyntöä, jossa ministeriön lainmukaisessa jahdissa on mahdollisesti ammuttu alfasusi. Sama lehti uutisoi pienestä koululaisesta, jonka käden sudet raatelivat niin, että koululaiselle jäi ikuiset vammat.

    Perusteluiksi tutkintapyynnön esittäjä toteaa, että kyseisellä alueella ei ole sattunut susien aiheuttamia kotieläinvahinkoja – vain muutamia koiravahinkoja ja kiistanalaisia pihakäyntejä.

    Koiria me metsästyskoirien kasvattajat kasvatamme, tämän mukaan susien ruuaksi. Kovinta meteliä näyttävät pitävän ne, joilla ei ole metsästyskorttia. Me kortilliset metsästäjät maksamme näiden herrojen palkat.

    Suomi on tutkimusten, gallupien ja ovensuukyselyjen luvattu maa. Onko susista tehty ainuttakaan tutkimusta? Tyrannisoiko meitä metsästäjiä pieni vähemmistö?

    Ehdotan, että susien määristä eri alueilla tehdään puolueeton ja riippumaton tutkimus. Saadun tuloksen mukaan eletään tulevaisuudessa ja vähemmistö tyytyy enemmistön mielipiteeseen.

    Martti Holm

    Isokyrö

    Artikkelin aiheet
    susi
    metsästys
    Isokyrö
    Maaseudun Tulevaisuus
    Martti Holm
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle