• ”Lähtekää rauhassa”

    Messussa elämän isot ja pienet asiat palautuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa.
    Mielipide
    29.1.201710:00
    Kolumni
    Salla Autere

    Minulle viikon paras hetki töissä on se, kun saan jumalanpalveluksen päätteeksi toivottaa seura­kuntalaisille: ”Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa ja toinen toisianne iloiten.”

    Tämä ilo ei suinkaan (tai ainakaan kokonaan) johdu siitä, että papin viikonloppu alkaa monesti silloin, vaan siitä, että noissa sanoissa on niin paljon sanomaa.

    Jumalanpalveluksesta kaikki rientävät arjen kes­kelle, sen kiireisiin, askareisiin, iloihin ja huoliin, omaan kutsumukseensa.

    Toivon, että kirkkokansalla olisi siinä vaiheessa rauhallinen mieli kohdata arki. Toivon, että sunnuntai­aamun kirkossa he ovat voineet hetkeksi siirtää syrjään murheet ja nauttia Jumalan sanasta, kauniista kirkkomusiikista ja lämpimästä tunnelmasta. Toivon, että he ovat hetkeksi irtautuneet Facebookista, kännyköistä, siitä, että on aina toisen tavoitettavissa, ja ottaneet hetken aikaa vain itselleen.

    Raamatun ensimmäiset sivut eli luomiskertomus opettaa meille, että elämään kuuluu tietty rytmi: yö ja päivä, työ ja lepo, arki ja pyhä. Sen mukaisesti eläminen auttaa jaksamaan.

    Katekismus taas opettaa meille, että pysäh­ty­minen Jumalan eteen on lepopäivän syvin tarkoitus, ja siinä hetkessä Jumala itse puhuu meille ja me Hänel­le. Jokainen pyhäpäivä muistuttaa siitä levosta, joka ihmisellä voi olla Jumalan yhteydessä.

    Arkiviikolla monenlaiset asiat täyttävät pään, mutta kun on viivähtänyt messussa tunnin verran, niin elämän isot ja pienet asiat palautuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Turhat murheet tai vaikka huonon omatunnon vääristä teoista tai tekemättä jättä­misistä voi jättää taakseen.

    Mieleensä saa rauhan, kun voi luottaa Jumalan armollisuuteen. Silloin uuteen viikkoon on helppo lähteä.

    Lähettämissanojen myötä toivon, että jumalan­palveluksen päätteeksi seurakuntalaiset ovat saaneet rohkeutta jättäytyä Jumalan käsiin, luottavat Hänen huolenpitoonsa.

    Toivon kaiken sen luottamuksen ja rauhan keskelle iloa, jota he voivat levittää ympärilleen, myös niille ihmisille, jotka eivät kirkkoon tulleet. Niinhän nuo lähettämis-sanat ohjeistavat: jakamaan jumalan­palveluksessa saatua siunausta iloiten toisille.

    Artikkelin aiheet
    jumalanpalvelus
    messu
    rauha
    usko
    seurakunta
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa