• Kansan ääntä ei kuunnella kuntauudistuksessa

    Mielipide
    13.2.201209:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kun jälleenrakennus oli saatettu päätökseen Suomen kunnallishallinto täytti v. 1965 100 vuotta. Juhlavuoden keskeinen sanoma oli ”Kunnallishallinto kansanvallan perusta”.

    Sitten alkoi poliittinen kilpailu suomalaisen palveluyhteiskunnan rakentamisessa. Palvelujen kasvua ei maltettu suhteuttaa kansantalouden kasvuun. Vaikenijoiden rinnalla vain muutamat änkyrät porvarikansanedustajat sanoivat julkisesti totuuden ”tämä tie vie perikatoon”.

    Nyt, neljäkymmentä vuotta myöhemmin on käsillä silloisten totuudenpuhujien ennustama aika.

    Nyt oikaistaan vuosikymmenien virhe kuntauudistuksella. Kauhuissaan Suomen kansa ihmettelee, miksi tuon vuosikymmenien virheen korjaamiseen on niin valtava hoppu. Suunnitteluun käytetään vajaa vuosi ja toteuttamiseen yksi eduskunnan toimikausi.

    Hullun rohkeudesta on kyse, kun reilut sata kansanedustajaa sulkee korvansa ja neljässä vuodessa ajaa läpi uuden kuntarakenteen, jolla tuhotaan suomalainen kunnallishallinto, kansanvallan perusta, jonka varaan rakentuu demokratia ja tasa-arvo.

    Kuntarakenteen suunnittelu on vahvasti poliittisen vallan käsissä.

    Poliittisen vallan rinnalla, suunnittelun ytimessä on vain suppea virkamiesryhmä, joka edustaa sitä sukupolvea, joka on saanut kaiken valmiina ja elänyt turvallisesti yltäkylläisyydessä. Johtavista poliitikoista useimmat ovat saaneet asemansa puolueen jäsenkirjan perusteella, eivätkä suinkaan koulutuksen ja ammattipätevyyden mukaan. Onko heidän ammattitaitonsa, pätevyytensä ja elämänkokemuksensa riittävä tekemään päätöksiä, jolla tuhotaan kunnallishallinto.

    Miksi Suomen kansan ääni ei kuulu, miksi suomalaisen raha ei kelpaa palvelujen maksamiseen?

    Miksi Suomen älymystön puhe ei kuulu eikä vaikuta?

    Ryhdistäytykää Suomen lehdistö? Mihin on kadonnut tutkiva journalismi? Tehtävänne on vahtia, tuoda esiin epäkohtia ja kannatettavia ulkomaisia kehittämisesimerkkejä. Jättäkää poliitikkojen seksisekoilut ja lautakasat viihdelehdille.

    Minä liityn niiden tuhansien suomalaisten joukkoon, jotka tavalla tai toisella ovat jo ilmaisseet huolensa ja pelkonsa. Kunnioitan niitä suomalaisia, jotka asekädessä turvasivat itsenäisyyden ja joiden lapset tyhjin käsin kansakoulupohjalta jälleenrakensivat tämän maan. He loivat lapsillemme mahdollisuuden akateemiseen sivistykseen, nähdä totuus, ymmärtää kokonaisuuksia sekä kantaa vastuuta toisistamme ja ympäristöstämme. Onko teistä unelmamme täyttäjiksi?

    Suomalaiset herätkää – ei anneta kansanvallan tuhoutua.

    Artikkelin aiheet
    kuntauudistus
    kansanvalta
    Suomen kunnallishallinto
    poliittinen valta
    tutkiva journalismi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa