• Päiväkahviseuraa tarjolla turisteille

    Mielipide
    19.12.200715:00
    Kolumni
    Riitta Mustonen

    Oletko joskus ulkomaan lomareissulla miettinyt, että olisipa kiva päästä jonkun ”alkuasukkaan” luo katsomaan, miten ihmiset kodeissaan elävät. Helsinkiläinen Veera Pensala keksi, että hänpä tarjoaa tällaista palvelua turisteille. Niin syntyi tuote ”Coffee break in Finnish home” eli kahvitauko suomalaisessa kodissa.

    Pensalan perheen kerrostalokodissa Kruununhaassa kahviteltiin syyskuun loppuun asti keskiviikkoiltapäivisin ja juteltiin tunnin ajan kaikkea mahdollista päivänpolitiikasta suoma-

    laisiin äitiyslomiin ja ruokatapoihin. Saksalaisia ja japanilaisia vieraita kävi eniten, mutta tutuksi tulivat myös australialaiset ja uusseelantilaiset Suomen-kävijät.

    Kotikahvittelua myytiin Helsinki Expert -toimiston kautta, mistä matkailijat saattoivat ostaa 13 euron hintaisen lipun. Emäntä haki vieraat toimistolta ja johdatti heidät kävellen perille.

    Pensala tarjoili vieraille kahvia tai teetä ja paistovalmiita karjalanpiirakoita. ”Moni oli nähnyt piirakoita kaupassa ja ihmetellyt, ovatko ne makeita vai suolaisia ja minkä kanssa niitä syödään. Olin varannut myös laktoosittomia riisikakkuja, mutta niitä ei ottanut kukaan.”

    Pensalaa viehätti vieraiden hienotunteisuus. Kengät riisuttiin eteisessä ja makuuhuoneisiin kurkistettiin vaivihkaa.

    Markkinointijohtaja Enna Paavola Helsinki Expertistä uskoo, että tällaisille yksilöllisille elämyspalveluille on kasvava kysyntä. Esimerkiksi maatilat isojen kaupunkien lähistöllä voisivat kehittää vastaavia tuotteita. Jos vierai-

    luun liittäisi vielä jotain käsillä tekemistä, kuten leipomista tai vaikka lankojen värjäämistä, menestys olisi taattu.

    Pensalalle jäi vierailuista hyvä mieli. ”Ihan kuin olisi itse päässyt käymään ulkomailla tai viettänyt aikaa ystävien kanssa.”

    Artikkelin aiheet
    matkailu
    elämyspalvelut
    kahvitauko
    Helsinki
    turistit
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa