Yleisimpiä lumijälkiä

Lähde ja lisätietoja: www.riistakolmiot.fi/lajitieto/lumijalkiopas

Jäniksen jälki on lumijäljistämme tutuin, se opitaan usein jo lapsena. Karvapeitteisistä polkuanturoista johtuen varvasanturat piirtyvät epäselvinä hyvässäkin jälkilumessa.

Jäniksen takakäpälä on etukäpälää huomattavasti kookkaampi. Jälkeen piirtyy neljä varvasta sekä kahden karvatyynyn painallukset. Jäniksen ja rusakon jälkien erottaminen toisistaan vaatii tarkkaavaisuutta.

Koiraeläinten, kuten ketun ja suden jälkipainalluksissa erottuu neljä varvasta. Kettu kulkee usein varpaat supussa ja jälki on pitkulainen. Vastaavankokoisen koiran jälki on useimmiten pyöreämpi.

Pelkästä tassun painalluksesta kettua on lähes mahdoton erottaa koirasta. Jäljet erottaa parhaiten kulkutavasta. Ketun liikkuminen on aina taloudellista. Koiran jälkiä seuraavat usein ihmisen jäljet.

Hirven jäljen selkein tuntomerkki on sen koko, jälki on niin suuri, että sitä harvoin sekoittaa muihin lajeihin. Myös sorkkaparin yli kymmensenttinen leveys on hyvä tuntomerkki. Sorkan pituus on 12–16 cm. Etujalkojen sorkat ovat suuremmat kuin takajalkojen, kulkiessaan hirvi levittää etujalkojen sorkkia. Askelpituus on lähes kaksi metriä.

Jäniksen ja ketun jälkeen oravan jälki on kolmanneksi yleisin lumijälki, se on myös helppo tunnistaa.

Orava liikkuu lähes yksinomaan hyppien, loikan pituus on 40–80 cm. Jäljessä isojen takajalkojen jäljet osuvat pienempien etujalkojen jälkien etupuolelle. Takajalassa on viisi varvasta, etujalassa vain neljä. Oravan jälki alkaa puunjuurelta ja päättyy puunjuureen.

Metsäkauriin sorkka on pieni ja siro. Jälkipainallus on noin 5 cm mittainen. Lumessa se astuu tarkasti omiin jälkiinsä ja käyntiaskeleen pituus jää selvästi alle metrin.

Metsäkauriin jäljen erottaminen nuoren valkohäntäpeuran jäljestä voi alkutalvesta olla hankalaa, jäljen voi sekoittaa myös kuusipeuran jälkeen. Vaikeissa tapauksissa on erityisesti tarkkailtava sorkkien suhteellista leveyttä.