• Viljankuivaamot kuntoon

    Mielipide
    24.8.201207:01
    Kolumni
    MT toimitus

    Tänä vuonna viljankuivuu jää todennäköisesti niin myöhäiseen syksyyn, että kuivausta joudutaan suorittamaan myös öisin, jolloin ilma on kylmää ja kosteus korkea, myös viljankosteusprosentti on todennäköisesti korkea. Tämä yhtälö tarkoittaa sitä, että kuivausajat ovat pitkiä ja öljyä palaa paljon.

    Kannattaakin jo hyvissä ajoin huoltaa kuivaamo ja etenkin kuivaamon uuni. Tärkein asia uunin tarkastuksessa on se että pesä on ehyt. Tämä asia on todettavissa hyvin yksinkertaisella testillä, polttimo irrotetaan uunista ja laitetaan kiertoilmapuhallin päälle, sytyttämällä tulitikun polttimen aukossa voi todeta, vuotaako kuivausilmaa pesään.

    Jos pesään pääsee kuivausilmaa vähänkin, niin kattila ei kestä kasassa kuivauskautta, vaan alkaa polttamaan liekinvalvojan valosilmiä, jolloin poltin menee häiriöön. Viimeistään tässä vaiheessa uuni on paloturvallisuusriski koko kuivaamolle, eikä sitä saa enää käyttää.

    Lauhduttimen nuohouksen lisäksi on syytä imuroida kattilan välitila, mikäli kattilassa on ns.”hiiriluukku”. Myös imuilmasihti ja kanava kannattaa imuroida kuivauspölystä puhtaaksi. Polttimen suodattimen puhdistus (pumpun suoja vaipan alla) kannattaa tehdä joka syksy samalla kun vaihtaa suuttimet.

    Suutinvalinnassa on tärkeintä että valmistajan ilmoittamia suutinkokoja ei ylitetä, sillä valmistajat ilmoittavat maksimitehon, joka on ehdoton yläraja, ja jos se ylitetään niin pesä palaa puhki. Apusuutinpolttimossa on usein ilmoitettu suuri pääsuutin ja pieni apusuutin.

    Esimerkiksi 380 KW:n uunissa suositellaan pääsuuttimeksi 6 gallonaa ja apusuuttimeksi 2,5 gallonaa.

    Kokeissa on kuitenkin todettu, että jos pääsuuttimena käytetään 4,5 gallonaa ja apusuuttimena 3 gallonaa, niin laitteesta lähtee samat tehot, tosin 1 gallonaa pienemmällä kulutuksella. Tällä toimenpiteellä kattilan pesä kestää myös paljon kauemmin, koska se ei käy niin kuumana.

    Käytännössä hyötysuhde on myös huomattavasti parempi, koska ”katkokäynnillä” savukaasut ovat puolet ajasta 150 C matalammat.

    Kuivurihuollon yhdestoista hetki on jo käsillä!

    Artikkelin aiheet
    viljankuivaamo
    kuivaushuolto
    öljynkulutus
    maatalous
    energiatehokkuus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja