• Vesilaki vaatii muutosta

    Mielipide
    17.1.202001:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Hyvin monet asutuskeskukset Suomessa saavat puhtaan veden ympäristöjensä maanomistajien alueilta pohja­vetenä. Nykylain perusteella vesilaitokset saavat pumpata pohjaveden asiakkaidensa käyttöön kustannuksella, jotka muodostuvat putkistoista, käsittelystä ja jakelusta.

    Maanomistaja ei ole saanut mitään korvausta elintärkeän veden säilömisestä ja luovuttamisesta. Hän on kuitenkin velvollinen huolehtimaan pohjaveden moitteettomuudesta, ja monenmoisia rajoituksia on asetettu. Sellainen on esimerkiksi maalämpökaivon porauskielto.

    Tässä on siis epäsuhta vastuiden ja maksamattomuuden välillä. Koska vesi on elin­tärkeä, maanomistajalle kuuluu korvaus, joka perustuu alueella muodostuvan pohja­veden/tekopohjaveden määrään ja sen hyötykäyttöön. Tähän tarvitaan lakimuutos. Jos korvaus olisi vaikka euro kuutiolta, niin hehtaarin alallakin korvaus olisi merkittävä.

    Korvauksen maksaminen ei ole tekninen ongelma. Lakimuutos palauttaisi tasapainon asutuskeskuksen saaman hyödyn ja ympäristön välille.

    Kari Ranta

    Tuusula

    Artikkelin aiheet
    vesilaki
    pohjavesi
    vesilaitokset
    maanomistaja
    lakimuutos
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja