• Lukijalta: Päätöksen itäradasta perustuttava faktoihin

    Rakennetaan ratoja faktojen ja asiantuntija-arvioiden perusteella, ei mielikuvien voimalla, kirjoittaa kunnallisneuvos Arto Seppälä.
    Kirjoittajan mukaan itärädan hyötysuhde olisi äärimmäisen heikko. Kuvituskuva.
    Kirjoittajan mukaan itärädan hyötysuhde olisi äärimmäisen heikko. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Mielipide|Liikenne
    4.5.202207:00
    Arto Seppälä

    Itäradan väitetään nopeuttavan yhteyksiä Kuopiosta Helsinkiin jopa tunnilla (MT 14.4.). Valitettavasti lähes 3 miljardia euroa maksava itärata Kouvolasta Porvoon kautta Helsinkiin ei lyhennä matka-aikaa kuin 13 minuutilla. Hyötysuhde on äärimmäisen heikko!

    Keskustelussa jylläävät yhä mielikuvat, eikä tutkimuksilla ja tiedolla ole ollut jalansijaa, kun itäisen suunnan uusia ratayhteyksiä on viety eteenpäin. Muun muassa Porvoo–Kouvola-linjausta markkinoidaan lauseilla ”Itärata yhdistää puolet Suomea” tai ”Itärata tuo nopeat yhteydet koko Itä-Suomeen”. Matka-aikojen luvataan nopeutuvan 30–37 minuuttia Itä-Suomesta.

    Nämä väitteet ovat mielikuvia, ei tutkittua tietoa. Valitettavasti Itä-Suomen maakunnat on harhautettu tällä suunnitelmalla. Maakuntien kunnat ovat taloudellisissa ongelmissa ja nyt ne ovat sitoutuneet merkittäviin suunnittelukustannuksiin.

    Väyläviraston 27.5.2020 valmistuneessa selvityksessä on selkeästi todettu, että nykyisten ratojen kehittäminen on yhteiskuntataloudellisesti kannattavin vaihtoehto. Uusien yhteyksien osalta tarkastelusta oli ilman mitään perusteluja jätetty pois itäisten yhteyksien kannattavin vaihtoehto eli Lahti–Heinola–Mikkeli-yhteys.

    Aiemmasta 28.2.2019 tehdystä Väyläviraston selvityksestä ilmeni, että Lahti–Heinola–Mikkeli-rata olisi uusista itäisistä yhteyksistä kokonaistaloudellisesti edullisin ja lyhentäisi eniten matka-aikaa Helsingistä Kuopioon. Heinola-vaihtoehdossa ei tarvitse odotella kalliin lentoradan toteutusta, jonka valmistumisajankohta on hämärän peitossa. Kouvola-vaihtoehto vaatii sen rakentamista.

    Lahti–Heinola–Mikkeli-radalla matka-ajat nopeutuisivat 40–56 minuuttia. Pietarin- ja Venäjän-liikenneyhteydet jäävät kymmeniksi vuosiksi unholaan. Aika-kustannushyötylaskelmassa Lahti–Heinola–Mikkeli oli ylivoimainen, samoin liikennekustannussäästöissä sekä kustannus-hyötylaskelmassa. Sen pudottaminen pois vertailusta ei siis perustu asiantuntija-arvioihin.

    Lahden, Heinolan ja Mikkelin kaupunkien ja näiden seutukuntien elinvoima ei lisäänny millään mittarilla Porvoo–Kouvola-itäradan toteutuessa. Hanke ei myöskään vahvistaisi tasapuolista yhteiskunnallista elinvoiman kehittämistä Etelä-Savon, Pohjois-Savon tai Kainuun maakunnissa.

    Miljardiluokan verorahoilla kustannettavia ratahankkeita ei saa perustella kuntien huutoäänestyksellä. Valtion tulisi rahoittaa suunnittelukustannukset.

    Arto Seppälä

    Kunnallisneuvos

    Mikkeli

    Artikkelin aiheet
    itärata
    liikennehankkeet
    ratahankkeet
    Väylävirasto
    Arto Seppälä
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin