• Peltipoliisit korpiteiltä koulujen kylkeen

    Mielipide
    8.7.202002:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Liikennevalvonnan tarkoituksena on lisätä turvallisuutta. Ylinopeuskameroiden eli pelti­poliisien sijoittelu herättää kuitenkin kysymyksen siitä, tehdäänkö nykyisin nopeusvalvontaa turvallisuuden vai rahastuksen nimissä.

    Peltipoliiseista ei ole juuri­kaan hyötyä keskellä peltoa harvaan asutuilla alueilla, vaikka niitä siellä eniten näkee. Nopeusvalvonta on sen sijaan tärkeää siellä, missä pienet lapset kulkevat koulutiellä.

    Siksi olisi syytä siirtää peltipoliisit pois korvesta ja sijoittaa ne taajamiin koulujen viereen, tunnetuille kolari­paikoille ja riskiristeyksiin.

    Lisäksi peltipoliisien tulisi olla helposti huomattavissa ja esimerkiksi kirkkaan värisiä, mitä näkee monessa Euroopan maassa. Näin vähennettäisiin kameroiden edessä tapahtuvia äkkijarrutuksia, jotka nimen­omaan lisäävät maantie­liikenteen riskejä.

    Jos nopeusvalvonnan tarkoituksena todella on turvallisuus eikä autoilijoiden rahastus, pelti­poliisien näkyvyyden parantaminen toteuttaisi tätä tehtävää.

    Tiina Ahva

    Sinisten 1. varapuheenjohtaja

    Helsinki

    Artikkelin aiheet
    peltipoliisit
    liikenneturvallisuus
    nopeusvalvonta
    koulut
    liikennekamera
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa