• Ruuhka-Suomelle on vaihtoehto

    Mielipide
    17.8.201602:00
    Kolumni
    Esko Järvenpää

    Olemme jälleen saaneet lukea asuntopulasta Helsingin seudulla (HS 8.8.) Lisäksi saamme usein tietoa liikenteen ruuhkautumisesta pääkaupunkiseudulla. Erittäin uhkaava pulma on myös ilmanlaatu ja pienhiukkasriskit terveydelle.

    Kaikesta tästä huolimatta hallitus ei ole vielä onnistunut edistämään ohjelmansa mukaista koko maa asuttuna periaatetta, vaan valitettavasti toimintoja keskitetään vain suurimpiin kaupunkeihin.

    Sähköisen tiedonsiirron aikakaudella monet virastot ja työpaikat voisivat sijaita terveellisessä ympäristössä, puhtaiden vesien ja hyvien harrastusmahdollisuuksien äärellä maaseudulla, jonne avosylin otetaan vastaan uutta toimintaa.  

    Aiemmin on pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioinut, että hajasijoituksilla saataisiin jopa kilpailuetua. Kansan­taloudellisesti keskittämisen haittavaikutukset tulevat esiin pitkällä aikavälillä, mutta valitettavasti asiasta puuttuu tutkittua tietoa.

    Tarvitaan esimerkkejä avauksista, että usko yrittämisestä ja asumisesta koko maassa lisääntyy. Parhaillaan entinen ministeri Suvi Linden (kok.) perustaa Piilaaksoa Jämsän Halliin entisen teknisen ilmasotakoulun alueelle (HS 6.8.).

    Alueen kaavoitus on käynnissä.

    Toinen merkittävä projekti Jämsässä on Himoksen vapaa- aikatoimintaa tukeva kylpylähotelli- ja loma-asunto­hanke. Uskoa lisäävät myös suunnitteilla ja käynnissä olevat biotuotetehdas­hankkeet maakunnissa. Metsä­teollisuuden viimeaikaiset investointi­uutiset vahvistavat maa­kuntien elämää ja uskoa koko maan kehittämiseen.

    Maaseudun vetovoiman voi havaita käytännössä, kun vapaa-ajan alkaessa matkustetaan maalle. Harvat haluavat lomailla ruuhkaisissa kaupungeissa.

    Tulevaisuudessa työ ja vapaa-aika voidaan uuden tekniikan ansiosta yhdistää ja elävä maaseutu vahvistuu. Se vaatii kuitenkin ohjaavia toimenpiteitä hallitukselta.

    Keski-Suomen maakuntavaltuutettu Jämsä

    Artikkelin aiheet
    alueellinen kehittäminen
    maaseutu
    hajauttaminen
    asuntopolitiikka
    Jämsä
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja