• Metsänomistajan syytä kiinnittää huomiota mittaustietoihin

    Mielipide
    6.2.201901:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Puukaupan yhteydessä tulee aina kiinnittää huomiota mittaukseen ja katkontaan, mutta myös myyjälle puukaupan jälkeen luovutettaviin mittausasiakirjoihin ja niiden sisältöön. Mittausasiakirjoista tulee käydä ilmi tehdyt puutavarakappaleet läpimitan ja pituuden perusteella samassa taulukossa esitettynä, jotta voidaan varmistaa puukauppasopimuksen noudattaminen.

    Osa puumarkkinoiden toimijoista on ottanut käyttöön mittaustodistuksen, jonka perusteella ei pysty näkemään, onko puukauppasopimusta noudatettu. Pelkän tukkiosuuden – vaikkakin alhaisen – avulla ei vielä pysty osoittamaan, ettei ostaja olisi noudattanut puukauppasopimusta.

    Sen sijaan sovittujen tukkimittojen käyttämättä jättäminen laskee tukin osuutta kokonaissaannosta ja on selkeä sopimusrikkomus, jonka perusteella myyjä on oikeutettu vahingonkorvaukseen.

    Toinen mutta työläämpi mahdollisuus varmistaa puutavaran mittauksen ja katkonnan oikeellisuus ilman mittausasiakirjoja on mitata pölkkyjä yksittäin. Tämä edellyttää, ettei puutavaran kaukokuljetusta ole vielä suoritettu, eli pölkyt ovat tien varressa tai metsässä. Riitatapauksissa on syytä kääntyä virallisen mittaajan puoleen.

    Useimmat sahat ja metsänhoitoyhdistyksen korjuu­palvelu luovuttavat riittävät mittaustiedot, eli niistä voidaan todeta hakkuun ja mittauksen tehdyn puukauppa­sopimuksen mukaisesti. Sen sijaan suurimmat puunostajat eivät yleensä luovuta mittaustietoja siinä laajuudessa, että niistä voitaisiin todeta hakkuu ja mittaus tehdyn puukauppasopimuksen mukaisesti.

    Mittaustiedot tulisikin luovuttaa puun myyjälle aina siinä laajuudessa, että kaikki osapuolet voivat itse ja oma-aloitteisesti todeta hakkuun ja mittauksen tapahtuneen puukauppasopimuksen mukaisesti. Tämä on luottamusta ja puukaupan läpi­näkyvyyttä lisäävä toimenpide mikä myyjän kannattaa huomioida osana puukauppasopimusta ja puukauppatarjousten kokonaisvertailua.

    Lauri Tapio

    Pauli Rintala

    kenttäpäälliköt

    MTK metsälinja

    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    mittaustieto
    sopimusrikkomus
    Metsänhoitoyhdistys
    MTK
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle