• Kehityksen kolmas aalto maatalouteen

    Mielipide
    10.7.201307:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Uusi kuva maataloudesta täällä Huittisissa poikkeaa voimakkaasti siitä, millaisena maataloustuotanto maatiloilla on totuttu näkemään. Se, mikä kuvassa on vanhaa, on se, että luonto vuodenaikoineen, säineen ja yllätyksineen edellyttää kokemusperäistä taitoa kasvien ja eläinten kasvatuksessa.

    Mistä uusi kuva syntyy?

    Uuden toimintamallin syntymiseen vaikuttavia tekijöitä ovat ruuan alkutuotannon taloudellisesti erittäin alhainen kannattavuus ja toisaalta innostuneiden, rohkeiden, yhteistyökykyisen maatalousyrittäjien löytyminen lähialueelta. Nämä maatalousyrittäjät hakevat uutta kannattavuutta monista lähteistä.

    Suurtuotannon edut ovat toki käytössä, mutta siinä ei ole varsinaisesti uutta. Uutta on laaja yhteistyö, yhteisomistus. Yhteistyö mahdollistaa erilaisten tuotanto- ja palvelumuotojen rinnakkaisen toteutuksen.

    Ehkä uusinta täällä tapahtuvassa toimintamallissa on se, että lisäkannattavuutta haetaan sellaisista tuotantopanoksista, jotka on perinteisesti ostettu valmiina. Näitä ovat energiantuotanto, kuljetukset, viljakauppa, rehut, ravinteet.

    Eteneekö kehitys niin, että myös ruuan jalostus ja valmiiden tuotteiden myynti tulee laajasti kuvaan, jää nähtäväksi. Toistaiseksi nämä maatalousyrittäjät ovat olleet hyvässä yhteistyössä jalostavan teollisuuden kanssa.

    Kotimainen jalostava teollisuus on samassa kurimuksessa alkutuotannon kanssa. Keskon ja SOK:n raaka hinnoittelu ja kilpailutus halpatuonnin kanssa pitää ruokateollisuuden kannattavuuden myös erittäin heikkona.

    Uusi toimintamalli on lisännyt myös lähialueen muiden yrittäjien mahdollisuuksia. On syntynyt laaja urakoitsijoiden ja alihankkijoiden verkosto. Tehokkaat koneet ja taitavat käyttäjät mahdollistavat oikea-aikaiset viljelytoimet peltoviljelyssä.

    Nämä maaseudun tehokkaat liikemiehet ja -naiset ovat saaneet täällä Kaakkois-Satakunnassa aikaiseksi niin sanotun kehityksen kolmannen aallon, josta hyötyvät kaikki alueen yritykset ja ihmiset. Tehokas ruokaketju on koko Satakunnan todellinen vahvuus.

    Yhteistyökyky, monialaisuus, energiantuotanto, sivuvirtojen hyödyntäminen, alihankinta, urakointi ja taitava liikkeenjohto muodostavat uuden kuvaan maataloudesta.

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    yhteistyö
    energiantuotanto
    Satakunta
    maatalousyrittäjä
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja