• Uudistusten sijaan parannuksia

    Mielipide
    23.2.201506:00
    Kolumni
    J . Ruokoja

    Siitä, kun maamme oli vielä ”luonnollinen”, on jo pian puoli vuosisataa.

    Maaseutu eli ja rakentui, karja kulki vainioilla, sadattuhannet tilat hoitivat ja tuottivat kotoista puhdasta ruokaa. Halvalla silloinkin suureen työmäärään verrattuna.

    Sittemmin on ”uudistettu” ja riisuttu kylät kaupoista, kouluista ja ihmisistä. Perheviljelmät on lähes lopetettu ja tehotuotanto ajanut karjat sisälle kesälläkin.

    Kaupat ovat kymmenien kilometrien päässä, samoin koulut, joista loppujakin ajetaan alas ”säästöjen saamiseksi”.

    Eriarvoisuus ja epäoikeidenmukaisuus valloittavat alaa. Kokemus ja osaaminen eivät ole arvossaan ja vanhusväki jää eläkkeettä ja avutta.

    Jättäkää uudistukset vähemmälle ja tehkää parannuksia.

    Vaalit eivät muuta mitään eikä puolue merkitse? Ihminen arvoineen esiin ja avuksi.

    Artikkelin aiheet
    maaseudun kehitys
    perheviljelmät
    tehotuotanto
    eriarvoisuus
    sosiaaliset parannukset
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja