• Osuuskauppa on kestävän kehityksen vankistama

    Mielipide
    11.3.201506:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Osuuskauppaliike on tehnyt virkistävän talousavauksen tämän kansallisen lamaannuksen elvyttämiseksi alentamalla elintarvikkeiden hintoja. Kampanja johtaa todelliseen kilpailuun kolmen suuren kesken ja se on hyvä asia kuluttajan kannalta.

    S-ryhmän mainos (6.3.15 MT) joka suututti tuottajat oli normaali mainosmiesten ehkä vähän yliampuvaa teatteria, ei sen perusteella kuitenkaan pidä kortteja leikellä.

    Osuustoiminta-ajatus levisi Suomessa nopeasti 1900-luvun alussa. Siihen johti sen ajan kauppiaiden ylläpitämä mieletön hintataso. Aina löytyy kuitenkin vastavoima ja se löytyi osuuskauppa-aatteesta.

    Koko valtakunnassa S-ryhmän nyt aloittama hintakampanja on muistutus siitä, että hintavakautta jatkuvasti ylläpitänyt aate ja toiminta on kestänyt jo sata vuotta.

    Välillä siitä on jopa vitsailtu: ”Näin tekee osuuskauppaväki.”

    Emme ole osuuskauppa-aatetta vuosien varrella erityisesti huomanneet arvostaa.

    Mutta mikä muu aate on ollut näin kestävällä pohjalla yli sata vuotta? Nyt on aika onnitella.

    Tämä ajankohtainen hintakampanja tulee oikeaan aikaan ja voidaan sanoa, että S-ryhmä omalta osaltaan ylläpitää hyvinvointia aikana jolloin eläkkeitä alennetaan ja taantumasta johtuen palkatkaan ei sanottavasti nouse.

    Vähin äänin osuuskauppa näyttää käytännössä kestävän yhteiskuntavastuunsa.

     

    Artikkelin aiheet
    osuuskauppa
    S-ryhmä
    kestävä kehitys
    osuustoiminta
    hintakampanja
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa