• Monen katse yltää kaupan leipähyllyyn mutta ei kauemmas

    Traktorimarssien takana piilee aito ahdinko toimeentulosta. Tilanne ei ole uusi, sillä jo 1930-luvun lamassa velkainen viljelijä taisteli tilansa säilymisen puolesta.
    Ilman viljelijän työtä leivät eivät tule kaupan hyllyille.
    Ilman viljelijän työtä leivät eivät tule kaupan hyllyille.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Mielipide|Maatalous
    17.3.202410:00
    Kolumni
    Pekka Särkiö

    Euroopassa on nähty traktorimarsseja osoituksena maatalouden ahdingosta. Kustannusten nousu ja matalat tuottajahinnat ovat koituneet raskaaksi taakaksi monille maatalousyrittäjille.

    Toivon sitä, että maatalouden merkitykseen havahdutaan. Maataloudella on tärkeä rooli samalla, kun tavoitellaan hiilidioksidin nollapäästöjä. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää kotimaisen ruoantuotannon merkitys kriisien maailmassa.

    Ruokaturva on elinehto. Leipä tulee pellosta. Ilman maanviljelijää, ilman kylvöä, ilman sadon kasvua ja korjuuta ei ole leipääkään.

    Monen nykyihmisen katse yltää kaupan leipähyllyyn saakka, mutta ei kauemmas. Tyhjät hyllyt olisivat suuri järkytys.

    Emme elä omassa varassamme, vaan osana suurta kokonaisuutta.

    Lisää aiheesta
    • Traktorit valtasivat Helsingin vuoden 2016 keväällä.

      Politiikka | Viljelijöiden traktoriprotestit leviämässä Suomeen: ”Paine pannussa on kova”

    Olen lukenut hiljan Pentti Haanpään novellikokoelmaa Ilmeitä Isänmaan kasvoilla (1933). Novellit käsittelevät purevalla satiirilla 1930-luvun lamaa. Kasvaneet velkojen korot suistivat suuren määrän tiloja ahdinkoon.

    Kovakaan työ ei riittänyt, kun tuotteista maksettiin aiempaa huonommin. Velka kaatoi tiloja vasaran alle huutokaupattaviksi. Työttömät kulkivat etsimässä työtä edes ruokapalkalla.

    Haanpää vertaa viljelijöiden tilannetta koppalakkisiin virkamiehiin kylän rautatiepysäkillä, missä juna pysähtyi kuuden tunnin välein.

    Hiljaisella asemalla oli silti oma virkamiehensä joka tehtävälle: Piletin myyntiin, postin vastaanottamiseen, pakettien käsittelyyn, vaihteen vaihtamiseen ja junan lähettämiseen, kun virkamies vei käden lippaan ja puhalsi pilliin.

    Velkainen viljelijä taisteli tilansa säilymisen puolesta ja maksoi veroillaan virkamiesten palkat. Haanpään tekstin purevuus johti siihen, että kokoelma julkaistiin ensi kerran kokonaisuudessaan vasta 2015.

    Yhteyksiä tähän päivään on helppo havaita. Kansantalous ei ole kasvanut 15 vuoteen ja maa on raskaasti velkaantunut. Matala syntyvyys ja heikko tuottavuus eivät mahdollista nykyisiä raskaita palveluita.

    Uudistusten teko ja kustannusten karsiminen tuntuvat vaikeilta. Masennus ja vastentahtoisuus vievät hapen rohkealta uskolta tulevaisuuteen ja uusiutumiskyvyn päästä verrokkimaiden tasolle.

    Viime sunnuntain aiheena oli Elämän leipä. Raamattu vertaa elämän merkitystasoa leipään: ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo.” Ihminen tarvitsee muutakin kuin ruumiillisten tarpeiden täyttämistä.

    Ilman ajatusta ja uskoa kaiken tarkoitukseen elämältä häviää mieli. Emme elä omassa varassamme, vaan osana suurta kokonaisuutta.

    Elämän tarkoituksen löytäminen antaa voimia työhön, perhe-elämään ja lähimmäisten rakastamiseen. Sotien jälkeisessä Suomessa mielekkyys löytyi sodan tuhojen korjaamisesta ja paremman huomisen rakentamisesta lapsille.

    Mistä mielekkyys löytyisi tänään, uuden rakentamiseksi monenlaisen murroksen keskellä?

    Kirjoittaja on kenttäpiispa evp. ja Keski-Lahden vs. kirkkoherra.

    Lisää aiheesta
    • Ruokavirastolta on tulossa ohjeet tuottamattomien alojen ilmoittamisesta tukihakemukselle vuonna 2024.

      Maatalouspolitiikka | Tuottamattomien alojen vaatimukseen tulee helpotuksia

    • MTK:n Pomarkun yhdistyksen puheenjohtajana Olli Mäkelä peilaa maidontuotantoa myös jaksamisen näkökulmasta. "Rummutan entistä voimakkaammin avoimuuden puolesta. Kenenkään ei pidä jäädä ongelmiensa kanssa yksin eikä pelätä leimaantumista. Meitä samassa veneessä seilaajia on paljon."

      Rahapulassa painiskeleva maidontuottaja säästää mistä voi: "Totuutta on aivan turha salata"

    • Suomessa emme ole kuitenkaan jääneet tumput suorana odottamaan, vastaako komissio huutoomme, kirjoittaa Sari Essayah.

      Politiikka | Suomi ajaa pikaisia ja laajoja toimia viljelijöiden tueksi: EU:n yhteinen maatalouspolitiikka uhkaa erkaantua byrokraattiseksi näpertelyksi

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen