Ulkopoliittinen harkinta­kyky on paikallaan

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tuonut sodan julmuuden Eurooppaan. Maailmansota on estettävä rauhanomaisin keinoin, ei sodalla.

Nyt puhutaan vakavista asioista, kansakunnan elossapysymistä koskevista päätöksistä. Päätökset on tehtävä epävarmuuksien maailmassa, tulevaisuutta tuntematta. On hyödynnettävä historiallista kokemusta ja poliittista harkintakykyä.

Ukrainan sotaa voitiin ennakoida jo kolmekymmentä vuotta sitten. Aikaa poliittisen harkintakyvyn käyttöön olisi ollut kaikilla. Halu puuttui. On siis syytä harkita, mitä Nato-jäsenyydestä seuraisi. Jos jäsenyys antaisi niin uskottavan pelotteen, että Venäjä jättäisi hyökkäyksen tekemättä, jäsenyys olisi hyvä vaihtoehto. Jos Venäjä ei suunnittele hyökkäystä Suomeen, Naton ”turvatakuu” on tarpeeton riskiyritys.

Jos pelotepolitiikka epä­onnistuu ja Venäjä hyökkää Suomeen, on kaksi mahdollisuutta. On mahdollista, että syttyisi Venäjän ja Naton välinen sota Suomen alueella. Siitä emme selviäisi. Entä jos ”turvatakuu” on harhaa. Naton peruskirjan 5. artiklan mukaan jokaisen jäsenmaan tulee auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta ryhtymällä ”sellaiseen toimintaan, jonka se arvioi tarpeelliseksi”.

Artikla on avunanto­sitoumus. Avun sisältöä ei määritellä. Sotilaallinen voima ei ole ainoa vaihtoehto. Jäsenmaa saa ajatella omaa etuaan. On siis mahdollista, että Ukrainan kohtalo, yksin jääminen, voi odottaa myös Suomea jäsenmaanakin.

Suvereeni valtio on vapaa tekemään ulkopoliittisia päätöksiä. On vain muistettava ”ulkopoliittinen ympäristö” eli seuraukset. Ulkopoliittisessa päätöksenteossa on vastuu kansakunnan eloonjäämisestä. Väärä politiikka lankeaa kansalaisten hengellään maksettavaksi. Mikä tahansa valinta voi olla väärä, siksi on parasta valita pienimmän riskin vaihto­ehto.

Niinistön mukaan on valittava joko jäsenyys ja tiivistyvä yhteistyö Naton kanssa. On kuitenkin kolmas vaihtoehto: itsenäinen puolustuskyky ja liennytys, Niinistön kielellä ”vakauspolitiikka”. Käynnissä olevan sodan rajoittaminen ja lopettaminen vaatii yhteistyötä myös Venäjän kanssa. Voima ja pakko eivät yksin riitä.

Mauno Koivisto pohti sodan päättyessä, olisiko konekiväärille vaihtoehto. Tiedämme pitkän rauhan kokeneena, että on.