Sotepirut taltutettava

Suomessa käytiin historian ensimmäiset aluevaalit noin 16 kuukautta sitten. Vaalien jälkeen käynnistyivät aluevaltuustot ja muut asiaan kuuluvat kokoonpanot. Varsinainen hallinnonuudistus astui voimaan reilu neljä kuukautta sitten.

Rakenteita on rakennettu ja strategioita nuijittu. Valta on jossain aivan muualla kuin kumileimasimen roolin saaneessa valtuustossa. Mutta saivatpa puolueet lisää mannaa.

Uusia puoluetukia ja palkkioita puolustellaan sillä, että niiden kustannukset ovat vain pieni pisara isossa meressä. Samalla logiikalla suomalainen julkinen sektori on muutenkin paisutettu.

Aluevaalien vaalikeskusteluissa puhuttiin siitä, mistä sotessa tavallisesti. Lupauksista, satsauksista, tarpeista, oikeuksista. Perussuomalaiset puhui ongelmista. Valtavasta rahoituksen epäsuhdasta, siitä, että järjestelmä ei kestä tätä kehitystä, palvelut heikkenevät ja niin edelleen.

Kysyimme, kenelle hyvinvointijärjestelmämme on tarkoitettu. Kampanjamme oli kuulemma negatiivinen ja maalasi piruja seinille.

Nyt toukokuussa 2023 mistään muusta ei sotessa enää puhutakaan kuin ongelmista. Kaikki tietävät, että rahoituksen ongelmat ovat valtavat, kustannuspaineet lähes tähtitieteelliset, ongelmat kasvavat ja kasaantuvat.

Ei pääse hoitoon, ei saa aikoja, leikkaukset siirtyvät, jopa lapsipotilaita lähetetään ulkomaille, itsemurhat ja huumekuolemat lakaisevat ihmisiä jonoista. Ei ole hoitajia, lääkäreitä, rahaa.

Samaan aikaan kun ratkottavana on akuutteja ongelmia, jopa hengenhätä, olisi pakko suunnata energiaa siihen, miten valtavia kustannuspaineita voidaan hillitä. Mikään järjestelmä ei nimittäin niitä kestäisi – ei varsinkaan velalla elävä, alijäämiä kasvattava ja kaukana tasapainosta oleva Suomi.

Säätytalon hallitusneuvotteluissa sotea käsittelevä ryhmä on vaikeiden päätösten edessä. Mitä tälle kaikelle edes voidaan tehdä?

Edellinen hallitus kunnostautui rakentamaan rakenteita, säätämään mitoituksia ja takuita ja velvoitteita, mutta unohti itseään kehuessaan, että pelkkä paperi ei riitä. Lähes kaikki on mennyt pieleen, kertovat sotetyöntekijät toinen toistaan seuraavissa lehtijutuissa.

Kaikkein eniten sotesta on aina puhunut ja siihen omaa poliittista arvovaltaansa kiinnittänyt Sdp, vielä toimitusministeriönä jatkavan hallituksen pääministeripuolue. En muista, olisiko pääministeriltä oikeasti kertaakaan kysytty, kantaako hän vastuuta soten kriisiytymisestä.

Sen sijaan ei edes kolmatta viikkoa Säätytalon neuvotteluissa saatu päätökseen, kun sama puolue huutaa jo otsikoissa, kuinka hallitusneuvottelijat tekevät julmaa politiikkaa eivätkä välitä köyhistä ja sairaista. Politiikka on totta vie härskiä, mutta rajansa silläkin.

Suomalaisen soten oikealla raiteelle saaminen edellyttää laajaa kansallista yksituumaisuutta eikä päivänpolitiikan niskojen nakkelua. Saattaahan se olla mahdotonta, mutta on siihen viime aikoina muissakin tärkeissä asioissa kyetty.

Kirjoittaja on kansanedustaja ja perussuomalaisten puheenjohtaja.