• Erikoisviljelyrenkaita maaseudulle

    Mielipide
    8.2.201206:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Olen vuosien varrella ihmetellyt, miten vähän yhteistoimintaa viljelijöiden kesken käytännössä on. Kokouspuheissa ja varsinkin yrittäjäjärjestöjen tilaisuuksissa hehkutetaan yhteistoiminnan nimiin, mutta käytännössä sitä esiintyy ehkä tiekuntien toimintaa lukuun ottamatta hyvin vähän.

    Voi olla, että kuntien maataloussihteerit ja yritysasiamiehet eivät ole riittävästi tuoneet esiin viljelijöiden ja yrittäjien välisiä käytännön yhteistyömalleja.

    Tuon seuraavassa esiin joitakin toteuttamiskelpoista.

    Pienet ja jopa keskikokoiset karjatilat lopettavat joko ikääntymis- tai kannattavuusongelmien tai jatkajien puutteen vuoksi. Peltojen vuokraamisen vaihtoehtona harvoin edes harkitaan erikoisviljelyvaihtoehtoja.

    Yksin jonkin erikoiskasvin, sipulin, kurkun, kuminan ja niin edelleen, tuottajana tuottaja onkin liian yksin. Kuntien maataloussihteerien tulisi tulla avuksi ja etsiä viljelijän kumppaniksi muutamia samantyyppisessä tilanteessa olevia viljelijäperheitä.

    Kun muodostetaan esimerkiksi viiden tilan sipulintuotantorengas, saadaan heti sekä tuotantovolyymia että lannoitteiden ostovoimaa. Tottakai tuotteita ostava kaupan ryhmittymä on valmiimpi noutamaan samalta seudulta merkittävän määrän samalla tavoin viljeltyä ja samaa sipulilajia kuin vain yhden tilan tuotannon.

    Samat suurtuotannon edut koskevat koneistuksen hankintaa, viljelymenetelmien kehittämistä ja tietenkin ostajien kilpailuttamista!

    Eikä sipulin viljely tietenkään ole lähestulkoonkaan ainoa tuotanto- ja markkinointirengasmuoto. Mieleen tulee heti itäisen ja keskisen Suomen mökkivuokraustoiminta ja naapurimme Venäjän laajenevan keskiluokan kasvava kiinnostus Järvi-Suomea kohtaan.

    Siinä toiminnassa isot mökkirenkaat pystyvät tehokkaaseen markkinointiin ja tunnettuuteen, jolla säästetään ulkopuolisten vuokrausyhtiöiden rahastus. Sitä paitsi on syytä huomata, että elykeskukset myöntävät aina 35 prosentin mökin rakennuskustannuksista ulottuvan avustuksen. Pidän sitä erittäin merkittävänä.

    On syytä huomata, että investointiavustuksen kohteena olevan mökin tulee olla tilava ympärivuotinen kaikilla mukavuuksilla varustettu viiden tähden huvila, vain sellaisten arvioidaan kelpaavan vaativille venäläisille.

    Viljely- ja markkinointirenkaita muodostettaessa on syytä panna paperille tarkoin kaikkia osapuolia sitovat pelisäännöt. Siinä on syytä käyttää kuntien maataloussihteerien ja elinkeinoasiamiesten apua.

    Artikkelin aiheet
    erikoisviljely
    viljelijäyhteistyö
    maaseutu
    Järvi-Suomi
    ELY-keskus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle