Lakka, lehmä, joutsen ja lippu

Reformaation merkkivuosi aloitettiin lokakuun lopus­sa jo vuotta ennen teesien naulaamisen 500-vuotispäivää. Suomen itsenäisyyden sata­vuotisjuhlinta ei puolestaan ala ensi tiistaina, vaan vasta tammikuun ensimmäisenä päivänä.

Reformaatiovuoden teema on Armoa 2017! – huuto­merkki syystäkin aina mukana – ja itsenäisyysvuoden Yhdessä. Yhdeksännenkymmenennen­yhdeksännen itsenäisyyspäivän alla tulee miettineeksi, mitkä peruskertomukset me voimmekaan kertoa yhdessä. Tai mitkä symbolit ja juhlat meitä yhdistävät.

Suomi ja sen itsenäisyys on ollut ennen muuta selviytymistarina. Siksi sotia on muistettu niin näkyvästi: silloin jos milloin itsenäisyys oli katkolla. Seuraavalla sukupolvella ei kuitenkaan voi enää olla samaa otetta asiaan kuin veteraaneilla itsellään. Tarvitaan uusiakin kertomuksia.

Äskettäin kuulin, että erään varsinaissuomalaisen paikkakunnan itsenäisyysjuhlan teema oli lehmä. Mikä sen hienompi idea! Kaupunkilainenkin tajuaa, mikä merkitys lehmällä on suomalaisille ollut. Lehmä edustaa itsenäisen Suomen arkea ja työtä, mutta myös hyvinvointia ja hyvää elämää.

Miksikään symboliksi lehmästä tuskin on, vaikkei se kansaa jaakaan. Lehmän symboliikkaa miettiessään tulee samalla kiinnittäneeksi huomiota siihen, kuinka varovaisesti kansallisia symboleita meillä käytetään. Isoimmissa eurokolikoissa on lakka ja joutsen: historiasta tai kulttuuristakin voi olla monta ja vastakkaista mieltä, mutta luontoa arvostetaan yhdessä, niin kuin juhlavuosi edellyttää.

Siniristilippua me kaikki arvostamme. Ero on olennainen verrattuna vaikkapa Saksaan, jossa mikä tahansa lipunnäyttö koetaan epäilyttäväksi kansallisuudella elämöinniksi. No, Saksalla onkin semmoinen historia kuin on.

Joulukuusen lippunauhan ei kuitenkaan kuulu koostua pelkistä Suomen lipuista. Kun tänäkin adventtina odotetaan seimen lasta, kaivataan koko maailman Vapahtajaa. Mitä kirjavampi lippunauha, sitä enemmän Armoa! kaikille Yhdessä kaikkialla.