• Kuka on aktiiviviljelijä

    Mielipide
    29.12.201406:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Näinä aikoina puhuttaa sana aktiiviviljelijä. Se esiintyy vuokrasopimuksissa ja kaikissa tukioikeuksissa. Asia on tärkeä. Tuo viiden hehtaarin ala – mikä yhteydessä mainitaan – on tarkoitus näköjään uhrata suuruuden alttarille. Perimmäinen tarkoitus onkin hävittää loputkin pientilat.

    Ennen tilat olivat perheviljelmiä. Pienet tilat hakivat sivu-ansioita sahalta ja metsätöistä ja mistä milloinkin. Jo silloin suuremmilta tiloilta vaimo saattoi olla opettajana tai sairaanhoitaja.

    Tiloilla suurta lapsikatrasta yritettiin kouluttaa kaikin keinoin. Mutta varottiin, ettei kaikkia poikia saa lähettää opin tielle – kukas sitten maata viljelisi. Herrojen metkut tiedettiin.

    Mikä se aktiiviviljelijä on tänä päivänä? Onko se Englannin kuningashuone tai se Nalle maineen ja mantuineen.

    Nykyisin tilan perheestä toinen on usein töissä tai virassa muualla. Lisäksi tilanpitäjällä saattaa olla paljon lisäansioita urakoinnin muodossa. Jotkut tilat ovat niin suuria, että omin voimin ei tilaa voida edes hoitaa. Kovinkaan paljon ei ole tiloja, missä molemmat puoliskot tekevät vain ja ainoastaan maataloutta eli maanviljelystä tai karjanhoitoa. Hyvin erilaisia tilanteita on paljon maatilan pidossa. Tosi viisas pitää virkamiehen olla pöytänsä takana tehdessä päätöksiään.

    Pieni tila saattaa olla hyvin aktiivinen ja monipuolinen töissään. He ymmärtävät luonnon monipuolisuutta ja ympäristöä ja pitävät maaseutua asuttuna. Eivät ne millekään pahaa tee tai haitaksi ole. Miksihän virkamiesten kaikki energia taas kohdistuu pieniin tiloihin.

    Pitäisi jo nähdä vihdoinkin suurienkin tilojen moninaiset ja kasvavat ongelmat.

    On masentavaa, että ainoa kriteeri ”aktiivisuuteen” näyttää olevan vain tilan koko. Pienten tilojen arkkuun tulee taas nauloja lisää.

    Artikkelin aiheet
    aktiiviviljelijä
    pientilat
    maatalous
    maaseutu
    viljelijä
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa