• SDP Kauniston linjoilla kylätoiminnan rahoista

    Mielipide
    2.12.201501:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Timo Kaunisto ihmetteli Maaseudun Tulevaisuuden vieraskolumnissa (MT 30.11.), miten on mahdollista, että keskustan johdolla hallitus leikkaa kertalaakilla Suomen kylätoiminnalta kaksi kolmasosaa rahoista pois.

    Kauniston esittämä kysymys on todella tärkeä ja aiheellinen. Kylätoiminnalla on Suomessa pitkät ja ansiokkaat perinteet, joita on vaalittava. Suomalaisessa kylätoiminnassa on lukuisia esimerkkejä siitä, että pienillä rahasummilla saadaan ihmeitä aikaan.

    Sen vuoksi SDP haluaa turvata nämä rahat, joilla vahvistetaan kansalaisyhteiskuntaa.

    Jo viime kaudella SDP:n puheenjohtaja ja silloinen valtiovarainministeri Antti Rinne torjui kylätoimintaan suunnitellut leikkaukset.

    Nyt SDP esittää vaihtoehtobudjetissaan kansalaisjärjestöille viiden miljoonan euron määrärahaa, joka kohdennetaan muun muassa kylätoimintaan ja 4H-toimintaan.

    On huolestuttavaa, että hallitus vähentää rajusti koko kansalaisjärjestökentän rahoitusta. SDP ei näin tekisi: päinvastoin. Haluamme vahvistaa kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä.

    Kansalaisjärjestöt tekevät arvokasta ja usein korvaamatonta työtä, jolle tarvitaan aidosti tukea. On selvää, että niiden tukeminen poikii moninkertaisen hyödyn.

    SDP arvostaa äärettömän tärkeää kylätoimintaa ja peruisi siksi Sipilän hallituksen järjettömän suuret leikkaukset siihen.

    Ruohonjuuritasolla kannattaa antaa tilaa kasvulle, ei ajaa leikkuupuimurilla yli.

    Artikkelin aiheet
    SDP
    kylätoiminta
    rahoitus
    kansalaisjärjestöt
    valtionbudjetti
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa