• Paljon kiitoksia Suomen hallitus

    Mielipide
    19.9.201107:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Hallitus pääsi yhden päivän aikana sisällä sopuun ensi vuoden leikkauslinjasta. Näin ollen kaikki ne puheet mitkä pidettiin ennen vaaleja Suomen maataloudesta, oli pelkää ”paskanjauhantaa”. Leikkaukset jotka vievät maataloussektorilta yhteensä 136 miljoonaa pois, ovat täysin käsittämättömiä. Viesti on annettu myös Eurooppaan ja neuvottelut tulevaisuuden tukisummista on entistä vaikeampaa.

    Samalla hallitus antoi lausunnon, jossa mainitaan, että hallitus pitää huolta maatalouden kannattavuudesta, kilpailukyvystä ja tuotannon turvaamisesta. Mitä tämän eteen on tehty? Ei mitään, eikä tehdä.

    Jos teollisuus olisi halunnut auttaa suomalaista maataloutta, olisi se maksanut edes Euroopan keskitason hintaa. Mutta kun ei maksa!

    Kaupassa hinnannousu edes näkyisi jos teollisuus nostaisi vaikka 10 prosenttia tuottajahintoja kautta linjan.

    Ulkomailta saa tuoda myös ihan mitä tahansa Suomeen, ja täällä vaaditaan lähes silkkihansikkaat ja kaikenlaiset luvat, että saat edes miettiä omien tuotteiden jalostamista. Tähänkään ei ole puututtu vaan kiristyksiä on kuulemma vaan tulossa.

    On helppo ottaa pois niiltä jotka eivät pysty puolustautumaan, sillä ketään ei enää pidä meidän tuottajien puolta. Kaikki Suomen puolueet ovat tämän näyttänyt lähiaikoina ja myös tuottajien oma MTK.

    Nyt viimeistään on alkanut suomalaisen maatalouden alasajo ja kuka tämäkin maksaa? Vastaus: Eivät ainakaan poliittiset päättäjät, vaan kuluttajat ja todella raskaasti.

    Artikkelin aiheet
    Suomen hallitus
    maatalous
    leikkaukset
    MTK
    maatalouden kannattavuus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa