• Oliko isojako turha?

    Mielipide
    7.7.202102:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Kun isojako ja sitä täydentävä uusjako 1700-luvulta lähtien pantiin Ruotsin vallan aikana toimeen, pyrittiin sillä parantamaan kansalaisten elinmahdollisuuksia. Jakoa edelsivät tiheään asutetut ryhmäkylät ja sarkajakoiset pellot. Kylät olivat tulipaloalttiita ja alttiita myös kulkutaudeille. Niitä puolustettiin susivaaroilla.

    Tiheästi asutetut ryhmä­kylät purettiin. Kullekin uudisviljelijälle pyrittiin luomaan yhtenäinen peltokuvio, jossa voisi viljellä halujensa ja kykyjensä mukaan. Pinta-alat suurenivat.

    Jakoja vaikeutti maan­mittaripula ja uudistus venyikin paikoin Suomen itsenäistymiseen saakka. Talonpojat olivat ensin itsekin uudistusta vastaan ja välillä istuttiin käräjillä, sitten jakoa taas jatkettiin. Jaon siirtämiseksi rakennettiin tonteille myös rakennuksia ja navetoita, jotta ei tarvitsisi kylästä lähteä.

    Nyt on taas palattu tähän aikaan. Uudisrakentaminen on keskittynyt rajatuille alueille. Palveluja saa vain kirkonkylältä tai suuremmasta taajamasta, syrjäkylät autioituivat ja koulut kuolivat. Ilmiö on valtakunnal­linen, mutta on silti syytä kysyä, miten turvata palvelut maalla etenkin suurilla erämaaseuduilla?

    Miksi autioittaa näiden kylien rakennuksia ja rakentaa vain keskustaan? Maanjaosta on taas puhuttu, kun maatalous­koneita on vietävä pyörillä pitkiäkin matkoja, mikä on kannattamatonta. Samuli Suomela esitti jo väitöskirjassaan, että pellot tulisi rajata oman tilan yhteyteen.

    Jaon jälkeen jäi yhteisiä alueita, kuten matonpesu­paikka, hevosten juottopaikka, sorakuoppa sekä muita tontteja. Ne olivat kylälle tärkeitä. Tosin oli myös kovia riitoja, joissa tuomareitakin tarvittiin.

    Isojako on kiinnostanut tutkijoita. Siitä mainittiin Suomen maatalouden historia -kirjassa Juhani Saarenheimon toimesta ja Kirsi Laineen väitöskirjassa. Petri Talvitien tutkimus avasi kansainvälisen näkökulman, kun yleensä maataloushistoriassa on pyöritty vain omassa maassa.

    Paikallisesti jakoja on tutkittu vähän. Tutkimus on laiminlyöty, mutta toisaalta ei ole tutkittu jakojen vaikutusta rationaaliseen maatalouteen, joka tunnetaan lähinnä 1920-luvulle uusimpien aikojen jäädessä vaille valotusta.

    Hannu Huvinen

    Artjärvi

    Artikkelin aiheet
    isojako
    maanjako
    maataloushistoria
    Suomi
    kylät ja maaseutu
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle