Pellon reunalla on penkki ja siinä istuu vanha nainen rollaattori edessään. En ole oikein juttelutuulella, mutta istun silti viereen nauttimaan syksyn viimeisistä lämpimistä auringonsäteistä.
”Hienoa, että on näin upea sää ja vointikin niin hyvä, että jaksoin tänne saakka”, vanhus aloittaa.
Hän yrittää päivittäin köpötellä rollaattorinsa kanssa peltoaukean ympäri. Rouva kertoo iloitsevansa jokaisesta päivästä, jolloin pääsee liikkeelle.
Toisinkin voisi olla. Läheltä piti, ettei hän olisi mennyttä naista. Onneksi hänellä oli toimiva järjestely naapurin nuoren perheen kanssa.
”Heillä ei ole varaa tilata lehteä, joten olen luvannut heille lehden luettuani sen, kunhan he hiukan katsovat perääni. Olemme sopineet, että jos lehti ei puoleen päivään mennessä kolahda heidän postiluukustaan, he tulevat tarkistamaan, onko minulla kaikki hyvin.”
Sitten tuli se kerta, jolloin lehti ei kolahtanut nuoren perheen postiluukusta.
”He löysivät minut tajuttomana lattialta. Aivoverenkiertohäiriö oli heittänyt minut siihen. Onneksi apu tuli ajoissa”, valoisa rouva hymyilee. Hän sanoo suosittelevansa vastaavia järjestelyitä kaikille ikätovereilleen.
Rouvan jatkettua matkaa istun vielä hetken hiljaa. Oli järjestely mikä tahansa, katsotaan vähän toistemme perään.
Välitetään.
Mia Palokallio
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.