Vallattomat ja takiaiset

Jouko Rönkkö kirjoittaa kolumnissaan (MT 31.8.) luoden kuvaa vallattomista ja puskista huutelevista perussuomalaisista.

Pidin kyllä kolumnista, mutta haluan kertoa osaltani oppositiossa olemisesta, sillä oppositiopolitiikan johtaminen on eri asia kuin rivioppositiopolitiikka.

RKP:n asemaa vuosien saatossa kannattaa katsella vuorineuvosten ja elitismin näkökulmasta, perussuomalaiset on tälle akselille vieras lintu. SMP:n ajat voi kolumnisti Rönkkö huoletta unohtaa – nuo päivät jääneet on taa.

Oma tapani ei ole koskaan ollut jäädä huutokuoroon, vaan yrittää toimia niissä puitteissa mitä on annettu.

Kuitenkin kannatan värikästä kielenkäyttöä oppositiosta käsin, eihän anteeksi pyytelemällä ääntänsä saa kuuluviin. Päinvastoin, kuoliaaksi vaietaan.

Oppositiopolitiikkaan kuuluvat valtiopäivätoimet aivan normaalisti. Valiokuntatyö ei näy julkisuudessa samalla tavalla kuin lööpit ja puheet. Valtiopäivätoimissaan perussuomalaisten ryhmä on ollut aloitteellinen, mikä voidaan nähdä kunkin edustajan valtiopäivätoimista muun muassa eduskunnan nettisivuilta. Kannattaa käydä tutustumassa.

Olen pyrkinyt omassa työssäni toimimaan puolueen politiikkaohjelmien linjausten mukaan.

Parantamista aina on, mutta nyt ja vastaisuudessa haluan toimia suomalaisen maa- ja metsätalouden puolesta. Siitä ovat todisteena muun muassa kirjalliset kysymykseni, talousarvioaloitteeni ja toimenpide-aloitteet.

Ryhmämme kansanedustajat ovat kiertäneet kotimaakuntiaan aktiivisesti istuntotauolla. Suomen asioita tässä ajetaan eikä vastusteta.

Ei ole syytä luoda kuvaa perussuomalaisista eikä kenestäkään poliitikosta ”kaikkien asioiden vastustajina”. Mielenkiinnolla lueskelin viime kauden eduskunnan opposition kannanottoja ja nekin voidaan pahalla silmällä katsottuna tulkita vastustamiseksi periaatteen vuoksi – tai sitten puhuttakoon vain oppositiopolitiikasta.

Populismiksikin monta asiaa tulkitaan, mutta siis – se on tulkintaa, puolueellistakin katsantoa. Ken härjillä ajaa se härjistä puhuu.

Onkin jo toinen juttu, mitä oppositiopolitiikka parhaimmillaan voi olla.