• Täällä Korona on ollut jo kauan vitriinissä – pieni museohelmi hurmaa kävijänsä

    Jos yhtään on perso kahville, saa Kahvimuseo Liedon Vilkkimäessä kahvihampaan kolottamaan. Onneksi viereinen kahvila tuo helpotuksen.
    Seppo Louhivuori esittelee ensimmäistä vähittäiskaupan kahvipakkausta vuodelta 1924.
    Seppo Louhivuori esittelee ensimmäistä vähittäiskaupan kahvipakkausta vuodelta 1924. Kuva: Carolina Husu
    Mielipide
    19.9.202019:11
    Kolumni
    Mia Palokallio
    Koronaa on nautiskeltu 1950–1960-luvuilla. Peltipakkaus suunniteltiin vuonna 1955.
    Koronaa on nautiskeltu 1950–1960-luvuilla. Peltipakkaus suunniteltiin vuonna 1955. Kuva: Carolina Husu

    Ai täällä on tämmöistä ja näitä meilläkin oli! huudahtavat kävijät tullessaan sisään Vilkkimäen meijerissä sijaitsevaan kahvimuseoon.

    ”Juu, tää on just tämmöinen paikka, totean tulijoille”, myhäilee museon yhdistyksen puheenjohtaja Seppo Louhivuori.

    Kahvimuseo on juuri niitä museoita, jotka vievät kävijänsä muistoihin, useimmiten mukaviin.

    Suomalaisten kansallisjuomaan liittyy kaikilla muistoja riippumatta siitä, juoko itse kahvia vai ei, väittää Louhivuori ja on varmasti oikeassa.

    Hyllyillä on noin sadan vuoden ajalta kahvipakkauksia, erilaisia kahvipannuja ja -myllyjä, prännäreitä, kahvikuppeja ja pannumyssyjä. Pula-ajan korvikkeet ja erilaiset pakkaukset kertovat kaikki omasta ajastaan.

    Vilkkimäen kahvimuseota ylläpitää yhdistys, jossa on noin 50 jäsentä. Lietolainen, muutama vuosi sitten menehtynyt Simo Juvala, oli kerännyt valtavan kahviaiheisen kokoelman. Ajatus museon perustamisesta lähti siitä. Alkuun mukana oli lainassa myös turkulaisen kauppamuseon aarteita, nyt kokoelma on yhdistyksen omaa.

    Sopiva paikka museolle löytyi meijerin tiloista vuonna 2014. Yhdistyspohjalta toimivalle museolle tilavuokra onkin ainut kuluerä.

    Vuosien varrella tavaraa on kertynyt lisää lahjoituksina. Aina löytyy jotain, mitä kokoelmista puuttuu. Toisaalta museolle tarjotut kaksoiskappaleet otettaan myös mielellään vastaan. Niitä myydään museon hyväksi omalla hyllyllään.

    Pieni museo säilöö lukemattomia tarinoita ja niitä riittää myös Louhivuorella. Juttua piisaa niin Pauloista kuin kahvipakettien mukana tulleista keräilykorteista. Mies sanoo kuulevansa jatkuvasti uusia tarinoita museon vierailijoilta.

    Omassa vitriinissään on Arabian vajaan kolmen litran kahvikuppi ja se kuuluisa kahvihammas. Kun kolotus alkaa käydä sietämättömäksi, on aika siirtyä seinän toiselle puolelle kahvila Namian herkkujen ääreen.

    Lue myös:

    Lähes järjetön urakka: kymmeniä vuosia tyhjillään ollut meijeri täynnä rautaromua, rikotut ikkunat ja ovet – nyt hurmaava rakennus pitää sisällään museon, kahvilan, asuntoja ja työpaikkoja

    Artikkelin aiheet
    kahvimuseo
    kahvi
    Lieto
    museot
    Korona-kahvi
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa