• Metsistä keskusteltava avoimesti

    Mielipide
    5.11.201801:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Maaseudun Tulevaisuudessa kerrottiin MTK:n arvostelevan kirkkoa sen salliessa Meidän metsämme -kannanoton järjestämisen Tuomiokirkon kryptassa (MT 26.10.). Artikkeli kertoo Tiirolan sanoneen muun muassa että tapahtumassa on sivuutettu kokonaan metsien sosiaalinen ja taloudellinen rooli. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

    Olin itse seuraamassa tapahtumaa ja mielestäni talouden näkökulma oli hyvin mukana, ja paikalla oli metsänomistajia sekä puhujina että yleisönä. Mielestäni kannanoton ydin oli nimenomaan metsien käyttö kaikki osapuolet, niin luonto, eläimet, ihmiset kuin talous, huomioiden.

    Tapahtuma halusi tuoda esille metsien arvon ja mahdollisuudet, jotka menetämme nykyisellä metsäpolitiikalla. Metsäkeskustelussa tärkeintä olisi avoin keskustelu ja erilaisten vaihtoehtojen esilletuonti turhan vastakkainasettelun sijasta.

    Meidän metsämme -kannanotto vahvisti ymmärrystäni jatkuvapeitteisen metsänhoidon hyödyistä myös talousnäkökulmasta. Haluankin kiittää kannanoton järjestäjiä sekä kirkkoa heidän tarjoamastaan tuesta. Seuraavalla kerralla MTK voisi tutustua tarkemmin tapahtuman sisältöön ja sanomaan ennen kuin esittää mielipiteensä asiasta.

    Minna Korhonen

    metsänomistaja

    Kerava

    Artikkelin aiheet
    metsäkeskustelu
    metsanhoito
    kirkko
    MTK
    Meidän metsämme
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja