Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoi puolueensa puoluekokouksen linjapuheessaan edustavansa "fiskaalikonservatiivista" ajattelua, jossa valtion tulee hoitaa päätehtävänsä ja pidättäytyä siitä, mikä ei ole pakollista. (HS 14.8.).
Purran sanat muuttuivat lihaksi hänen esitellessään valtion talousarviota vuodelle 2024. Siinä muun muassa suurituloisten verotusta kevennetään eniten lisää velkaa ottamalla, leikataan pienituloisten sosiaalietuuksia, heikennetään ansiosidonnaisen työttömyysturvan ehtoja, helpotetaan työntekijän irtisanomista ja korotetaan lakkosakkoja.
Purran oikeistolainen talousarvioehdotus raivaa uutta tilaa markkinataloudelle, vapaalle kilpailulle. Siinä uskotellaan, että talousongelmat ja elämän haasteet ratkaistaan yritysten kilpailulla.
Kun hyvinvointi jätetään markkinoiden armoille, verotusta ei tarvita kun väkivaltakoneiston, sotavoimien ja poliisin ylläpitoon. Jokainen olkoon hyvinvointinsa osalta oman onnensa seppä.
Pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli tunnetaan siitä, että julkiset palvelut ovat ilmaisia tai halpoja. Niiden vastapainona on korkeahko verotus.
Kaikki pohjoismaat ovat lähes poikkeuksetta olleet maailman kymmenen parhaan maan joukossa, on sitten ihmisten hyvinvointia tai onnellisuutta mitattu millaisilla mittareilla hyvänsä. Nyt näyttää siltä, että Suomessa vietetään seuraavat neljä vuotta hyvinvointivaltion jäähyväisiä.
Julkista taloutta olisi voitu tasapainottaa myös tuloja lisäämällä eli kokonaisveroastetta nostamalla. Suomen kokoisessa Tanskassa kokonaisveroaste vuonna 2021 oli 46,9 prosenttia, kun se Suomessa oli 43,0 prosenttia. Kun Suomen bruttokansantuote (bkt) oli noin 250 miljardia, jokainen voi laskea, että Tanskan kokonaisveroasteella Suomen kassaan olisi 2021 kertynyt miljardeja enemmän käytettäväksi esimerkiksi hyvinvointipalveluihin.
Korkea verotus ei haittaa Tanskaa. Vuonna 2021 Tanskan bkt asukasta kohti oli 67760 Yhdysvaltain dollaria, kun Suomen vastaava oli samana vuonna 53654 Yhdysvaltain dollaria. Siis suomalaisen elintaso oli noin viidenneksen pienempi kuin tanskalaisen.
Taito Taskinen
Kuopio
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.