Kuuntele ruokakolumni Henni Laitalan lukemana: Tähteistä taikaa

Juhlat on juhlittu. Jääkaappiin on palannut rauha ja rutiini, mutta perukoille on asettautunut joukko tulokkaita. Purkinliruja, koppuroituneita juustoja ja kelmulla päällystettynä kippoja nököttää toiveikkaana seinustoilla.

Ne on laitettu sinne täynnä hyviä aikomuksia. Eihän nyt ruokaa voi heittää pois!

Liian usein ylijäämäruuat kuitenkin unohtuvat takaseinän hämärään. Huomio kiinnittyy niihin siinä vaiheessa, kun ne ovat kasvattaneet itsellensä jalat ja ovat lähdössä lipettiin.

Havahtuminen tähteiden olemassaoloon pitäisi tapahtua hyvissä ajoin ennen kuin ne muodostavat ihka uuden mikrobiyhdyskunnan vaanimaan pahaa-aavistamattomia yöpalanhakijoita.

Toinen seikka, mikä hidastaa ylijääneen ruuan hyödyntämistä on se, että tähteitä näkee kohdeltavan toisen luokan kansalaisina. Ehkä niihin yhdistyy mielikuva jostain, joka lipuu pois ruuan määritelmästä kohti biojätettä.

Sen takia ylijääneen ruuan nimitys pitäisi vaihtaa. Puhutaan hävikistä, jämistä, rippeistä ja roippeista. Ne eivät saa vettä herahtamaan kielelle, vaan pikemminkin kuulostavat joltain, mitä pitäisi hävetä.

Ylijäänyttä ruokaa kuvataan usein syömäkelpoiseksi. Silloin ei voi odottaa, että luvassa olisi kulinaarinen elämys, vaan jotain juuri ja juuri ruuaksi luokiteltavaa.

Nykyään kuulee myös hävikkiruuasta puhuttavan kuin uhanalai­sina eläiminä. Ruoka on vaarassa päätyä roskiin, mutta se pelastetaan syömällä.

Se on jo eteenpäin, mutta parasta olisi, jos ylijäänyttä ruokaa ajateltaisiin ihan vaan ruokana, aineksina siinä missä muutkin.

Jos nyt kuitenkin mennään vielä pidemmälle, voitaisiin ajatella, että ylijäänyt ruoka on ruokien aatelia, jossa piilee loputtomasti uusia mahdollisuuksia. Siihen kun yhdistää ripauksen luovuutta, syntyy jotain ennenmaistamatonta! Eikä nyt siis puhuta mistään eilisten pottujen mikrottamisesta, vaan kokonaan uuden ruoka­lajin valmistuksesta.

Rohkeimmat kippaavat koko jääkaapin sisällön pannulle. Silloin voi kuulla hedelmäpelin tuplausmusan soivan taustalla – joko siitä tulee ikimuistoinen hitti tai karmaiseva huti.

Lapset jostain syystä usein luonnostaan vieroksuvat tällaisia luovuuden osoituksia. Sen takia heidän kanssaan pitää hiukan kikkailla ja jalostaa ruoka johonkin tuttuun formaattiin.

Sosekeittoon, hiivataikinoihin ja vohveleihin voi piilottaa vaikka mitä, mutta myyntipuheessa ei välttämättä kannata mainostaa näitä inspiraation purskauksia. Letut, munakkaat tai laatikko­ruoat kestävät monenlaisia kokeiluja. Pataruuat ja kastikkeet sen kun paranevat tuunailusta.

Jääkaapin takarivi ansaitsee mahdollisuuden ennen kuin on liian myöhäistä.

Kirjoittaja on kolmikymppinen ruokaintoilija, joka viihtyy keittiössä erityisesti ruoka-aikoihin.