• Vauhtia Tuontipuun Korvaamiseen -kampanja

    Mielipide
    11.3.202201:00
    Kolumni
    MT toimitus

    Metsäyhtiöt ovat lopettaneet puun tuonnin idästä. On odotettavissa, että pyöreän puun ja hakkeen tuonnin lopettaminen lisäävät puun hankintaa kotimaasta. Sahatavaran vientimahdollisuudet myös lisääntyvät. Nyt tarvitaan puuta kotimaan metsistä sellun, sahatavaran ja energiahakkeen tuottamiseksi.

    Puuta metsissämme on. Erityisesti nuorten metsien osalta hoitorästejä on runsaasti, arviolta 1,5 miljoonaa hehtaaria. Kyse on hoitohakkuista ja pieniläpimittaisesta harvennuspuusta. Niiden korjuu parantaa metsien tulevaa kasvua ja kykyä sitoa hiilidioksidia.

    Aina ei ole löytynyt ostajia näille hoitorästien puille. Puun hankintaan liittyy aina haasteitakin. Lisähakkuilla tarvitaan erityisesti koivukuitua. Koivukuitupuuta saadaan yleensä leimikoiden sivutuotteena ja erät ovat pieniä. Pienpuun keruuseen liittyy kannattavuushaasteita. Nämä haasteet ovat voitettavissa alueellisella yhteistyöllä ja työmenetelmiä kehittämällä.

    Suomi tarvitsee tässä taloustilanteessa vastuullista toimintaa. Energiahuoltovarmuutemme on uuden tilanteen edessä. Vetoamme kaikkiin metsänomistajiin, jotta saisimme puuta liikkeelle metsä- ja energiateollisuutemme tarpeisiin.

    Samalla kun saamme hoitorästit kuntoon turvaamme metsiemme elinvoimaisen kasvun ja hiilensidonnan jatkossa. Kotimaisen puun käytöllä on myönteisiä vaikutuksia hankintaketjun yrityksiin, metsänomistajiin, metsä- ja energia-alan yrityksiin sekä niiden työllistämiin henkilöihin ja kuntien sekä valtion verokertymään. Lisäksi kotimaisen hakkeen käyttö parantaa vaihtotasetta.

    Esitämme VKT-kampanjaa (Vauhtia Tuontipuun Korvaamiseen) vauhdittamaan puun hankintaa. Kampanjaa varten tarvitaan niiden metsänomistajien kokoamista yhteen, joilla on halukkuutta nopeutetulla aikataululla korvata tuontipuuta. Tällä listalla voidaan normaalia ostotoimintaa nopeammin saavuttaa halukkaat metsänomistajat ja hyödyntää alueellista hankintaketjujen yhteistyötä.

    Irma Welling

    Saimaan Metsänomistajat ry

    Artikkelin aiheet
    kotimainen puu
    metsänhoito
    energiahuoltovarmuus
    metsänomistajat
    puun hankinta
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Mummon piironki kulkee isältä pojalle