
Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan uudistus on tuomassa uuden aikapommin Suomen kunnille.
Monet kunnat, ja varsinkin isommat kaupungit, ovat myymässä omia tilojaan sijoittajille. Mitä sen jälkeen?
Kunnissa varmaankin ajatellaan, että näin paikataan oman kunnan taloutta ja maksetaan kunnan velkoja pois, kun verotulot pienenenevät.
Uudistuksen jälkeen jää kuitenkin velat kunnan vastatavaksi. Entä sitten?
Hyvinvointialueet järjestävät palveluita paikkakunnille, mikä on hyvinvointialueen tehtävä.
Kun on myyty kunnan tai kaupunginalueelta sote-tilat yksityiselle sijoittajalle, hyvinvointialueet joutuvat hankkimaan tiloja kansalaisten palvelemiseen, eihän se palvelutehtävä lopu.
Jos tilat on myyty yksityisille sijoittajille, alkaako vuokranmaksu julkiset kiinteistöt ostaneelle sijoittajille vai rakennetaanko uusia tiloja?
Lainsäädäntö antaa siirtymäaikaa kolme vuotta, jonka jälkeen kiinteistöt pitää yhtiöittää. Muuttuvatko kuntakonsernit sote-kiinteistöyhtiöiksi?
Menikö tämä nyt ihan nappiin?
Pertti Pokki
Laitila
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.