Vesiosuuskunnista pidettävä huolta ‒ nuoria tekijöitä ei löydy ja korjausvelka kasvaa

Puhdas vesi on kaiken elämän perusedellytys. Suomessa ollaan moneen muuhun maahan verrattuna onnellisessa asemassa, että puhdasta vettä on saatavilla moneen muuhun maahan verrattuna riittävästi. Vaikka vettä riittää, ei voi pitää itsestään selvänä, että kraanasta tulee puhdasta vettä aina tarvittaessa. Vesijohtoverkosto kaipaa jatkuvaa huolenpitoa.

Kysymys on pääasiassa kuntien ja vesiosuuskuntien omaisuudesta. Rakennetun omaisuuden tilaa koskevan Roti 2025 -raportin mukaan vesilaitosten arvo on noin kuusi miljardia euroa ja verkostojen noin 24 miljardia euroa. Suomen vesijohtoverkoston pituus on noin 107 000 kilometriä ja jätevesiverkostoa on noin 50 000 kilometriä. Lisäksi tonttivesijohtoja on noin 17 000 kilometriä ja tonttiviemäreitä 12 000 kilometriä.

Teiden korjausvelasta puhutaan paljon, mutta maan alla olevan vesijohtoverkoston korjausvelasta ei niinkään. Vesijohtoverkoston korjausvelaksi arvioidaan noin 400 miljoonaa euroa ja se kasvaa koko ajan. Pari vuotta sitten julkaistussa Roti 2023 -raportissa ennakoitiin, että vesijohtoverkoston investointitarve kasvaa vuosina 2020‒2040 yli 500 prosenttia ja jätevesiviemäreiden osalta noin 450 prosenttia.

Pinsiön alueen vesiosuuskunnan puheenjohtajan Hannu Pihlajamäen mukaan joissain vesiosuuskunnissa vedestä jopa 70 prosenttia vuotaa hukkaan. Vuodot voivat maksaa osuuskunnalle kymmeniätuhansia euroja vuodessa. (MT 24.10.)

Valtaosa Suomen noin 1 500 vesihuoltolaitoksesta on vesiosuuskuntia. Niistä suuri osa toimii haja-asutusalueella. Sen lisäksi, että verkoston kunnossapidosta pitää huolehtia, tulee lainsäädännöstä vaatimuksia veden laadulle. Suomen vesihuolto-osuuskunnat ry:n puheenjohtajan Vesa Arvosen mielestä moni osuuskunta ei täytä tulevan lain vaatimuksia. Monessa osuuskunnassa korjausvelka on Arvosen mukaan kasvanut ja ne ovat ajautuneet talousvaikeuksiin

Useiden vesiosuuskuntien ongelma on lisäksi se, ettei niihin meinaa löytyä nuoria jatkajiksi. Sama ongelma on monessa muussakin vapaaehtoisten varassa pyörivässä toiminnassa.

Arvosen mielestä tulevaisuudessa järkevintä olisi edetä kunnallisten laitosten suuntaan. Joka tapauksessa vesiosuuskuntien toiminta on turvattava. Vaikka kunnilla on krooninen rahapula ja tekemistä riittää omienkin vesilaitosten kanssa, kuntien velvollisuus on huolehtia kaikkien kuntalaisten peruspalveluista. Valmiin vesilaitoksen ottaminen kunnan vastuulle ei ole pelkkä rasite, koska siitä saa myös tuloja, mutta toimiva vedenjakelu on edellytys maaseudun asuttuna pysymiselle.