Kurkku poikki ja hakkelukseksi ‒ ensi kesänä en toista virhettäni

Kesän suurin herkku minulle on oikeastaan aina ollut avomaan kurkku. Jostain syystä se on merkittävästi parempaa kuin tavallinen. Toki mehukkaampi, mukavasti paksumpi ja herkän maukas. Silti syy, miksi se voittaa vaikka mansikan, on mysteeri.

Sitten viime kesänä hoksasin, että sitähän voi kasvattaa itse. Laitoin suurpiirteisesti parin neliön laatikon kurkulle ja siitähän se sitten vasta lähti. Halusin kurkkua kaikkeen.

Satoa tuli koko kesän. Mahtavasti kurkun mötkäle oli parin päivän välein valmis. Mikä oli mukavampaa kuin kurkkia lehtien alle ja siellä oli taas yksi pieni isoksi kasvanut.

Sadepäiväkin alkoi mukavasti, kun haki pihalta kurkun ja siivutti sen leivälle. Parasta ja raikkainta salaattia on avomaan kurkku pieninä suikaleina. Kasaan ne keoksi lautaselle, lisään lorauksen punaviinietikkaa ja roustaan pari pyöräytystä suola- ja pippurimyllyistä. Pihayrttejä voi lisätä maun ja tarjonnan mukaan. Käy kaiken kanssa ja keventää raskaan ruuan. Mahtaako mikään olla terveellisempääkään.

Sitten yhtenä aamuna pyörin tuskissani pitkin pirttiä. Leipä ei maistunut ja työ tuntui raskaalta. Kurkku ei ollutkaan vielä valmis! Aika iso jo, mutta paranisi vielä jos pari päivää odottaa. Pieniä oli monta, mutta eivät ne auttaneet.

Ensi kesänä näin ei tapahdu. Laitan niin paljon kurkkua, että varmasti riittää. Loput säilön etikkaan talveksi.

Kasvihuoneessa kasvanutta avomaan kurkkua on jo kaupoissa, hinta on yli kuusi euroa kilolta. Vielä ajattelen, että odotan oman maan tuotantoa. Saa nähdä miten kauan hermo pitää, tuskin pitkään. Silti vasta oma kurkku on suurin onni.

Lopuksi puujalkakevennys: Mikä avomaan kurkku on englanniksi? Open source cucumber.