Kajaanilaisen hotellin aamupalapöydästä löysin täydellisen alun päivääni

Pariisiin turistioppaassa törmäsin anekdoottiin 1900-luvun alkupuolella kaupungissa käyneestä suomalaisesta.

Hän oli matkapäiväkirjassaan valitellut ranskalaisen ruoan heikkoa tasoa. Miehen järkytykseksi mistään ei ollut saanut edes kaurapuuroa.

Vaikka en allekirjoitakaan ensimmäistä näkemystä ranskalaisesta ruoasta, minun on helppo yhtyä jälkimmäiseen.

Kyllähän kaurapuuroa pitää saada syödäkseen, etenkin aamuisin!

Suomessa ruokakulttuuri on laventunut valtavasti vuosikymmenten varrella, mutta suhtautuminen aamupalaan on edelleen melko konservatiivista.

Huomaan tämän itsessänikin: vaikka syön mieluusti välimerellisten keittiöiden ruokia, ajatus välimerellisestä aamupalasta – maitokahvi ja pieni makea leivos – ei erityisemmin innosta.

Mielestäni aamupala saa olla ennemmin suolainen kuin makea. Esimerkiksi sämpylä ja kahvi (mustana, ilman sokeria).

Perinteinen englantilainen aamiainen pekoneineen, papuineen, munineen ja makkaroineen ei sekään houkuttele. Hotelliaamupalalla teen poikkeuksen, mutta pekonia ja munakokkelia joka aamu? Ei kiitos, aivan liian raskas alku päivälle.

Aasian maissa aamupalapöydässä eteensä saattaa saada täytettyjä taikinanyyttejä, riisiä, kananmunia tai nuudeleita. Siis käytännössä lounasta aamupalaksi.

Olen avoin kokeilemaan uusia ruokia, mutta aamupala saa puolestani pysyä tuttuuden linnakkeena. Siksi istuinkin hiljattain kajaanilaisen hotellin aamupalapöydässä tuntien valtaisaa tyydytystä.

Runsautta notkuvassa aamupalapöydässä hakeuduin oitis suuren, höyryävän puuropadan äärelle.

Kauhoin kulhooni yön yli hautunutta, kokonaisista kauraryyneistä keitettyä, kermaista ja juuri sopivan suolaista puuroa. Päälle ruskistettua voisulaa, sokeria, kanelia ja lakkahilloa.

Täydellinen alku päivälle.