Karitsanlihan tuotannon lasku herättää huolen ‒ alkaako kotimainen taas hävitä ravintoloiden listoilta?

Syksy on otollista aikaa haudutella lihapataa. Pataruoka sopii kaltaiselleni hajamieliselle ja laiskalle ruuanlaittajalle, jolle raaka-aineiden hankkiminen on usein ruuanlaiton paras osuus, tietysti syömisen jälkeen.

Arvostan valtavasti suomalaisten tuottajien työtä ja tingin mieluummin monesta muusta kuin siitä, mitä lihaa tai kalaa annokseen päätyy. Tämä ei tarkoita, että niitä syötäisiin läheskään joka aterialla.

Hienointa on syödä lihaa, jonka alkuperä on tuttu. Lihan hankkiminen suoraan tuottajalta on osa ruokaelämystä, ja asettaa myös hinnan oikeisiin mittasuhteisiin, kun tutustuu tuottajan työhön. Nyt eletään laidunlihan parasta sesonkia. Monet kesän ulkona vapaasti kasvaneet naudat ja karitsat siirtyvät pelloilta pöytään. On siis oikea aika hankkia vaikkapa kokonainen tai puolikas karitsa varastoon.

Ostos kannattaa myös siksi, että kotimaista karitsaa ei välttämättä pian riitä kaikille halukkaille. Viime aikojen tilastot osoittavat tuotannon selkeää laskua. Alkuvuoden aikana tuotanto on vähentynyt 10 prosenttia viime vuodesta ja laskun ennustetaan jatkuvan.

Karitsan seuraksi pataan sopivat kotimaiset kasvikset kuten porkkana, sipuli ja vaikka kesäkurpitsa. Lisukkeena tässä annoksessa ohra-riisiseos.  Kuva: Terhi Torikka

Samalla kulutuksen kotimaisuusaste laskee. Enää alle 40 prosenttia Suomessa syödystä karitsanlihasta on kotimaista. Tiedon valossa on todennäköistä, että niin ravintoloiden listoilla kuin kauppojen kylmäaltaissakin nähdään kohta taas useammin tuontilammasta.

Vaarana on, että alan pitkään tekemä työ suomalaisen karitsan tunnettuuden ja vahvuuksien esiin tuonnin puolesta harppaa taaksepäin ja paatuneet mielikuvat villasukista heräävät. Sitä ei susivahinkojen ja byrokratian käänteiden kanssa painiskeleva pieni tuotantosektori todellakaan kaipaa.