Lapsuuteni haaveammatti oli kokki. Tai oikeastaan ensin se oli mullinkouluttaja, sitten puimurinkuljettaja ja trukkikuski, mutta sen jälkeen tahdoin kokiksi.
Olin katsonut televisiosta Jamie Oliverin Alaston kokki -ohjelmaa ja innostunut ehkä enemmän televisiokokin vauhdikkaasta tyylistä kokata, kuin itse ruoan valmistuksesta. Innostus kuitenkin siirtyi myös omiin kokkailukokeiluihin.
Lähimmäs julkkiskokin uraa pääsin esikoulussa, kun jokainen luokkalainen sai kirjoittaa ja kuvittaa oman kirjan. Suurin osa ryhmästä innostui enemmän seikkailukertomuksista, mutta itse halusin päättäväisesti kirjoittaa keittokirjan.
Esikoisteoksessani esittelin hieman vajaat kymmenen reseptiä, kuten ohjeen uunilohen valmistukseen. Ohjeessa oli monta nokkelaa vinkkiä, kuten esimerkiksi:
”Ota lohi pöydälle lojumaan vähän ennen ruoanlaittoa”
Pidemmälle reseptiin mentäessä paljastuu mehukkaan ja maukkaan uunikalan salaisuus:
”Laita lohen päälle fröö fresiä.”
Jälkeenpäin olemme perheeni kanssa tulkinneet päällisen olevan ranskankermaa, siis crème fraîchea.
Koko esikouluryhmän valmiit kirjat asetettiin esille paikallisen kirjakaupan näyteikkunaan. Sinne menimme myös äitini kanssa tuotostani ihastelemaan.
Ruokakirjailijan urani kaatui kuitenkin heti alussa karmaisevaan mokaan markkinoinnissa: reseptikirjani oli kaatunut esittelypöydällä kansi alaspäin.
Vaikka minusta ei tullutkaan julkkiskokkia, on kotikokkailu pysynyt lähellä sydäntä. Nykyisin bravuurini on nyhtislasagne, mutta uunilohi kuuluu repertuaariin edelleen.
Suosittelen vieläkin ranskankerman lisäämistä, mutta kalan lojuttamiseen suhtaudun nykyään hieman skeptisemmin.