Mistä ratkaisuja ruokajärjestelmien ongelmiin?

Maailman ruokaturvan kannalta vuosi vaihtui ikävissä merkeissä. Kestävän kehityksen tavoitteena on nälän poistaminen maailmasta vuoteen 2030 mennessä. Viime vuonna tavoite kuitenkin loitontui eikä lähestynyt.

Tällä menolla maailmassa ennustetaan olevan vielä yli 600 miljoonaa aliravittua ihmistä vuonna 2030.

Konfliktit, talouden turbulenssi ja ilmastonmuutoksen tuomat sään ääri-ilmiöt hidastavat ruokaturvan myönteistä kehitystä. Niiden lisäksi COVID-19-pandemia sysäsi kahdessa vuodessa 150 miljoonaa uutta ihmistä aliravitsemukseen.

Vuonna 2021 YK-järjestöt arvioivat, että ruuan puutteesta kärsii runsaat 800 miljoonaa ihmistä. Yli kolmella miljardilla ihmisellä rahat eivät riitä ravitsemuksellisesti hyvän ruuan hankkimiseen.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan lisäsi maailman ruokajärjestelmien ongelmia, joista keskeisiä ovat lannoitteiden ja energian hinnannousu, inflaatio ja maataloustuotteiden kaupan vaikeudet, mukaan lukien hintojen nopeat vaihtelut. Tilastot tulevat paljastamaan niiden lopulliset vaikutukset aliravitsemuksesta kärsivien ihmisten määrään vuonna 2022 ja tulevaisuudessa.

Maailman ruokaohjelma WFP arvioi, että yhteensä 49 miljoonaa ihmistä oli vuoden 2022 lopulla suoranaisen nälänhädän partaalla. Heidän pelastamisekseen tarvittaisiin välitöntä ruoka-apua.

Jos maailmassa olisi tahtoa, olisiko keinoja saada ruokajärjestelmät hoitamaan aiempaa paremmin perustehtäväänsä eli ruokaturvan varmistamista kaikille kestävällä tavalla?

YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO:n tuore The Future of Food and Agriculture -raportti vaatii tekemään valintoja. Tavoitellaanko lisääntyvää kansainvälistä ja monenkeskistä yhteistyötä vai kansallisten etujen ajamista omista siiloista käsin ja toisia torjuen? Hyväksytäänkö vai hyljätäänkö ruokajärjestelmien nykymalli, jossa tähtäin on lyhyt ja joka perustuu runsaaseen energian ja muiden resurssien käyttöön?

On myös valittava, vahvistetaanko yhteisten asioiden maailmanlaajuista hallintoa ja monikansallisten yritysten toiminnan raameja vai jätetäänkö yhteiset asiat ja resurssit ilman säätelyä vahvimpien armoille? Entä otetaanko kansalaiset mukaan kestävien ruokajärjestelmien luomiseen vai jätetäänkö kansalaisyhteiskunta huomiotta tai jopa hiljennetään sen äänet.

Valinnat johtavat FAO:n mukaan neljään erilaiseen tulevaisuuskuvaan.

Mennäänkö entisellään, jolloin aliravitsemus ei vähene ja ympäristön tila heikkenee? Sopeutetun tulevaisuuden tie toisi parannuksia ruokajärjestelmissä, muttei vielä kestävyyttä. Suoraan pohjaan -malli johtaisi ekosysteemien, talouksien ja yhteiskuntien romahdukseen. Valinnat kestävyyden puolesta -tulevaisuus tarkoittaisi laajaa sitoutumista, vastuullisuutta ja osallisuutta kestävämpien ruokajärjestelmien toteuttamisessa.

Sota Ukrainassa vahvisti, että monimuotoisuus edistää ruokajärjestelmien selviytymiskykyä.

Kansainvälisen maatalouskaupan keskittyminen harvojen tuottajamaiden ja toimijoiden varaan osoittautui riskiksi. Erikoistumista ja lyhyen aikavälin etuja onkin punnittava pidemmän aikavälin kestävyyttä ja selviytymiskykyä vasten.

Tämä koskee myös maatalouden monimuotoisuutta.

Suomessakin pitää pohtia ruokajärjestelmän tulevaisuutta. Mennäänkö entisellään vai valitsemmeko kestävyyden eri ulottuvuuksia vahvistavan suunnan? Meillä on hyvät lähtökohdat ja osaaminen nykyistä kestävämmän ja selviytymiskykyisemmän ruokajärjestelmän luomiseen. Siihen tarvitaan kuitenkin ruokajärjestelmän kaikkien toimijoiden ja koko yhteiskunnan yhteistä ymmärrystä ja sitoutumista sekä laaja-alaista ja johdonmukaista ruokapolitiikkaa.

Omavaraisuus ja huoltovarmuus ovat korostuneet kotimaan keskusteluissa viime vuosina.

Meillä on ajateltu, että ruokaturvan tärkeä osa eli ruuan saatavuus toteutuu parhaiten korkean omavaraisuuden kautta. Lisäksi huoltovarmuusjärjestelyillä taataan ruuan saatavuus myös poikkeusoloissa.

Epävarmassa maailmantilanteessa monet maat, myös Euroopassa, ovat havahtuneet tarpeeseen kasvattaa ruuan omavaraisuutta.

Meillä huolenaiheena sen sijaan on, että maatalouden heikko kannattavuus voi johtaa omavaraisuuden hallitsemattomaan laskuun. Tämä olisi nykytilanteessa väärä suunta.

Keskinäisriippuvaisessa maailmassa myös kansainvälisistä suhteista ja kaupasta on välttämätöntä pitää huolta. Kaikkea emme pysty tuottamaan ja tekemään itse.

Meillä on myös vahvuuksia, tulevaisuudessa toivottavasti vielä nykyistä enemmän, jotka tekevät suomalaisen ruuan ja ruokajärjestelmäosaamisen kiinnostaviksi myös rajojemme ulkopuolella.

Kaisa Karttunen

MMT

ruokaturva-asiantuntija