Olen muuttanut tällä vuosikymmenellä muistaakseni 23 kertaa. Muuttamisen ehdottomasti paras puoli on tavaramäärän jatkuva väheneminen joko tietoisesti karsimalla tai ihan vain unohtamalla.
Muutama vuosi sitten jouduin toteamaan, että desilitran mittani oli jäänyt johonkin edellisistä asunnoistani.
Muistin kyllä, että se oli ruostumatonta terästä ja että oli tehnyt siitä näköhavainnon Tampereella vuonna 2016. Vai oliko se Vaasassa 2015?
Syy siihen, että yhtäkkiä havahduin desilitranmitattomuuteeni, oli ystäväni. Hän halusi leipoa jotain korvaukseksi siitä, että pääsi majoittumaan sohvallani, ja kysyi desilitran mittaa päästäkseen leipomishommissa alkuun.
En ollut edes huomannut mitan puuttumista, ja syy siihen on yksinkertainen: en lue reseptejä.
Kaikki kunnia reseptinikkareille, mutta itse en noudata ohjeita. Minulle kokkaus on luovaa puuhaa, jossa pääsen kokeilemaan jatkuvasti uusia yhdistelmiä.
Harmi vain, että leipomishommiin tarjoutuneen kaverini mielestä leipominen on eksaktia tiedettä, jossa on noudatettava ruoka-alan ammattilaisen laatimaa ohjesääntöä millilitran tarkkuudella. Häneltä jäi piirakka sillä kertaa leipomatta.
Seuraavalla tapaamiskerralla tarjosin samalle ystävälle kakkua, jonka olin kyhännyt kaappien jämäaineksista, tietenkin ilman reseptiä. Muistaakseni lopputulos sisälsi ainakin parit jogurttipurkinloput, punajuurta ja korianteria.
Hyvin se tuntui hänelle uppoavan, sillä olin jättänyt kertomatta kakun tyhjästä nyhjäistyn syntytarinan.
Kirjoittaja on MT:n kesätoimittaja.
Muistaakseni lopputulos sisälsi ainakin parit jogurttipurkinloput, punajuurta ja korianteria.