Jouluun kuuluu kinkku, vappuun munkit ja loppukesästä rapujuhlissa syödään, yllätys yllätys, rapuja. Mutta miksi? Mitä jos juhannukseksi paistaa kinkun ja pikkujouluissa tarjoaa kermavaahdolla täytettyjä pullia?
Ainakin sillä saa osakseen ihmetteleviä katseita. Moni ruoka on niin leimallisesti osa tiettyä juhlaa, että sen syöminen muulloin tuntuu kummalliselta.
Jos ruoka on hyvää, niin kuka kieltää tekemästä sitä silloin kun huvittaa. Ei se tippaleipä tiedä mikä päivä on.
Mummollani oli pitkään tapana leipoa ennen joulua hirvittävä määrä pipareita. Piparit pakattiin siististi laatikoihin ja niitä tarjottiin ympäri vuoden kahvikekseinä.
Toinen isoäiti puolestaan kaivaa pakastimesta munkkeja tarjottavaksi vuodenajasta riippumatta.
Äiti taas paistoi joskus kesällä muuten vaan joulutorttuja, koska sattui löytämään pakastimesta torttutaikinaa ja kaapista luumuhilloa. Ja ovathan ne aika hyviäkin.
Todelliset tarjoushaukat myös aloittavat glögikauden vasta joulun jälkeen, kun glögit ovat alennuksessa. Suklaan määrään nähden ylihinnoiteltujen suklaamunien ja joulukonvehtien paras aika taas on luonnollisesti pääsiäisen tai joulun jälkeen.
Joskus voisi ihan vaan perinteitä ja tottumuksia haastaakseen tarjota itsenäisyyspäivänä runebergintorttuja, joihin tökkää vielä kynttilän päälle. Tai vappuna kattaa pöytään kermalla ja hillolla tai mantelimassalla täytettyjä pullia munkkien sijaan.
Oma lukunsa on perunasalaatti. Miksi perunasalaattia tarjotaan vappuna, juhannuksena, uutenavuotena ja ties kuinka monena muunakin juhlapäivänä?
Onko perunasalaatti juhlapäivien identiteetitön etukäteen valmistettava täyteruoka?
Kirjoittaja on MT:n kesätoimittaja, jonka lapsuuden kesäherkku oli ananas-Jaffaan kastetut piparit.