Herkullinen lihamureke italialaiseen tapaan – paahdettu tomaattikastike kruunaa uuniruoan
Perinteinen lihamureke saa italialaista makua parmesaanista, runsaasta persiljasta ja sitruunankuoresta. Paahdettu tomaattikastike valmistuu samalla kertaa uunissa, ja ylijäänyt mureke maistuu seuraavanakin päivänä.
Parmesaani, persilja ja sitruunankuori tekevät lihamurekkeesta tavallista aromikkaamman. Mureke maistuu erinomaisesti myös kylmänä leikkeleenä tai lämpimien voileipien täytteenä. Kuva: Jaana Kankaanpää
Murusta leipä kulhoon ja kaada maito päälle. Anna pehmetä muutaman minuutin ajan.
Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä öljytilkassa muutama minuutti. Lisää sipulit leivän joukkoon yhdessä jauhelihan, parmesaanin, kananmunien, persiljan, sitruunankuoren ja mausteiden kanssa. Sekoita tasaiseksi ja muotoile pitkänomainen mureke.
Lado pekoniviipaleet ristikkäin murekkeen pinnalle.
Valmista tomaattikastike. Kaada tomaattimurska uunivuokaan. Lisää lohkottu sipuli, viipaloitu valkosipuli, kirsikkatomaatit, oliiviöljy ja mausteet. Sekoita.
Kypsennä mureketta ja tomaattikastiketta 200-asteisessa uunissa noin 1 tunti. Anna murekkeen vetäytyä 10 minuuttia ennen leikkaamista.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisitilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myösFacebookissa.