Salaatti on yhdelle yhtä ja toiselle toista, mutta kastikkeen se vaatii

Mikä on salaatin määritelmä?

Äkkiseltään voisi ajatella, että salaatti on sellainen, johon tulee tuoreita aineksia. Mutta näinhän ei suinkaan ole. Esimerkiksi perunasalaatissa ei tarvitse olla. Räikein vastakohta tuoresalaattikäsitykselle on ollut venäläisen linja-autoaseman ruokalassa tarjoiltu salaatiksi nimetty annos, joka koostui kinkkusuikaleista majoneesissa.

Onko salaatti sitten mikä tahansa sekoitus? Siis salaatin tekee salaatiksi se, että siinä on monta ainesosaa?

Tämän määritelmän kumoaa suomalainen lounasruokala, jossa kahmitaan lautaselle läjä jäävuorisalaattia, au naturel.

Salaattikysymys pakoilee yksiselitteistä vastausta.

Jos minulta kysytään, salaatissa saa olla tuoreita aineksia mutta myös monipuolisia makuja.

Tuoreiksi raaka-aineiksi käy hyvin mikä tahansa lehtisalaatti. Niin valko- kuin punakaalista saa myös mainion salaatin.

Mutta pääraaka-aine ei vielä riitä.

Mielestäni kunnon salaatti tarvitsee kastikkeen. Muuten tulee herkästi olo, että syön lautasmallin velvoittamaa pakollista rehuannosta.

Kastikkeen teen oliiviöljystä, viinietikasta tai sitruunasta sekä erilaisista vihreistä yrteistä. Fenkolin siemenkin on hyvä lisä. Sivistyssana tällaiselle kastikkeelle on vinaigrette.

Oliiviöljylle on kotimaisiakin vaihtoehtoja. Tavallinen rypsiöljy ei vaan maistu miltään ja kylmäpuristettu maistuu liikaa jollekin, jota en salaattiini kaipaa.

Kiireettömänä kesäpäivänä yrtit saattavat tulla tuoreina omasta pihasta. Ylivoimaisesti yleisin arkivaihtoehto on kuitenkin saksalaisesta verkkokaupasta hommattu Gartenkräuter-sekoitus, jossa on tilliä, ruohosipulia, basilikaa, persiljaa, rakuunaa ja karhunlaukkaa.

Happoisuus, varsinkin etikka, jakaa monesti mielipiteet. Herkkäsuiset vieraat voi huomioida tekemällä pehmeämmän version kastikkeesta lorauttamalla siihen maustamatonta jugurttia.