Muhennos on arkinen mönjä, jonka voi parhaimmillaan pelastaa pelkkä nimenmuutos

Viimeksi kun kävin vanhemmillani, tarjolla oli taas muhennosta. Se on ilmeisesti äitini sukupolven perusruoka, jota on pöydässä usein. Harmi, että sana muhennos aiheuttaa itselleni nyrpistyksen jo ennen kuin olen edes suonut silmäystä aterialle.

Jotenkin se kääntyy mielessäni vähän vastenmieliseksi, kuten toisilla tilliliha tai makaronivelli.

Mielikuvieni muhennos on mönjä, jossa kaikenlainen kaappiin unohtunut keitetään ylikypsäksi mössöksi, josta ei raaka-aineita tunnista. Miksei voi tehdä keittoa tai kastiketta tai ainakin kutsua ruokaa sellaiseksi, kyselin.

Internet määrittelee muhennoksen paloitelluista tai hienonnetuista aineksista liedelle keittämällä valmistetuksi lämpimäksi ruuaksi, josta neste tavallisesti sidotaan johonkin liemen sakeuttavaan aineeseen, kuten jauhoihin. Nyrpistän.

Toisaalta saman määritelmän mukaan ranskalainen ratatouille ja sisilialainen caponata ovat nekin vihannesmuhennoksia – kuulostaa heti paljon paremmalta!

Muhennoksia ei ole muutenkaan osunut liiemmin viime aikoina silmään lehtien ja internetin reseptitarjonnassa. Ehkä ne ovat tosiaan saaneet vetävämpiä nimiä.

Pata on vähän niin kuin muhennos ja kuulostaa tunnelmalliselle kylmän talvipäivän huipennukselle. Hunajainen juurespata voisi hyvin eksyä ruokapöytääni. Hunajainen juuresmuhennos puolestaan – ei jatkoon, vaikka ohje olisi melkein sama.

Entä vuoka tai paistos – heti muuttui ruoka raikkaammaksi ja maukkaammaksi. Kokeillaanpa: Kantarelli-parsapaistos. Hyvä. Kantarelli-parsamuhennos – nyt taisi paistua liian kauan ja suolakin unohtui.

Entäs sitten curry? Nyt saatiin jo lämpöä, makua ja mausteisuutta muhennokseen. Kukkakaalimuhennos – näen pelkkiä nyrpistyksiä lautasten äärellä maanantai-iltana. Kun taas lempeän tulinen peruna-kukkakaalicurry – vieraita, viiniä, viikonloppu.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.